keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Manu

Ihme on tapahtunut; Manu on valmis! Aloitin neulomisen yli kaksi vuotta sitten ja itse neule kolahti silloin kun ohje julkaistiin (eli jo vuonna 2010). Ensin tuli ensimmäinen kevät ja tekeminen lopahti siihen että se on kuitenkin liian lämmin käytettäväksi keväällä ja kesällä. Tsemppasin kuitenkin uudestaan, mutta hihoista tuli liian tiukat (koska lähdin säveltämään omiani). Hihat sitten toiseen kertaan ja nyt tuli paremmat. Sitten tuli maha ja neule odotti viimestelyään aivan liian kauan. Harmittaa, koska valmistuttuaan se on juuri ihana!



Malli: Katie Daviesin suunnittelema Manu (ravelry)
Lanka: Drops Alpaca, noin 300 g
Puikot: 3 mm ja icord päättelyssä 4 mm



Muutoksina tein napit koko matkalle sekä pienemmät vekit jotka ovat myös peilikuvina. Alkuperäisessä mallissa vekit, eli kaarrokkeessa olevat rypyt, jatkuvat koko matkan ympäri saman suuntaisina. Symmetriaihmisenä en voinut tehdä alkuperäisen mukaan.


Napit eivät näissä kuvissa juuri näy, mutta ovat nätit ja juuri oikean väriset. Lähinappikauppani on nykyään Karnaluks Tallinnassa. Ero suomalaisiin nappihintoihin ja suppeaan valikoimaan on aivan liian suuri joten varastoa on kertynyt lahden toiselta puolelta.


Tämän neuleen valmistuminen oli sen verran suuri saavutus että kiipesin ylös korkealle kalliolle kuvauksiin.


Petrooli on muuten todella vaikea väri saada oikeaksi kuvissa. Värit vaihtelevat, mutta ehkä tiedättekin Dropsin Alpacan tumman petroolin, joten kuvitelkaa se väri näihin kuviin :) Postauksen viipymien johtuu muokkausmöröstä, tai siitä että päätin opetella PhotoShopia (siitä on nykyään ilmainenkin versio olemassa).

P.S. Ihanaa olla täällä taas valmiin neuleen kanssa <3>