maanantaina 23. marraskuuta 2009

Lisää pöllöjä

Välitöitä on valmistunut. Ensin tein pöllöpipon ornitologi-isälleni isäinpäivälahjaksi.



Malli: pöllöt Kate Davisin suunnittelemat ja päättely Turn a Square
Lanka: Sirdarin Peru Naturals, n. 40 g
Puikot: 5,5 mm
Napit: Menitasta


Ensin isän piti poseerata ja sitten hän sai pitää pipoa oman mielen mukaan ja samalla katsoa pihapiirin lintuja. Pipo nousi heti osittain korvien yläpuolelle, niin kuin myös edellisen pöllöpipon saajalla oli tapana ;) Vaikka lanka on kaivettu kaapista ylijäämänä väri sopii kuin nakutettu isälle - harmaat hiukset ja vaaleansiniset silmät. Sopiva yhden illan pipo joka valmistui jo edellisenä iltana eikä autossa matkalla vanhemmille.



Toinen välityö on kummitytön 1-vuotislahja. Mielikuvitus on pientä, mutta eikö kahden biologin kummitytöllä pidä olla biologiaiheinen villapaita? :)


Kuva: A. Falck-Immonen

Malli: pöllöt Kate Davisin suunnittelemat, muuten omaa sävellystä
Lanka: Sirdarin Peru Naturals, 130 g
Puikot: 6 mm
Napit: Menitasta



Kuva: A. Falck-Immonen

Jännitti oikein kunnolla että onko villatakki sopiva ja mieluinen. Onneksi oli kumpaakin :) Kasvuvaraa on juuri täksi talveksi ja kummitytön äitiäkään ei haitannut vaikka neule pitää pestä käsin (toisin kuin Vilman blogista ollaan opittu). Myös tälle nuorelle ihanalle neidille langan väri sopii mielestäni hyvin. Siniset suuret silmät sointuvat pöllöjen kanssa hyvin :)


Kuva: A. Falck-Immonen

Sainpahan onnistuneiden lahjojen lisäksi langanjämiä kulutettua; lankaa jäi vain noin 20 g!

maanantaina 16. marraskuuta 2009

Ei vieläkään mitään suurta

Tällä kertaa vuorossa ikuisuusprojekti, jonka eri vaiheet jostain ihme syystä vaan venyi ja venyi.



Malli: Aran Waistcoat by Megan Rogers, Twist Collective Spring 2009
Lanka: Ei mitään tietoa
Puikot: 4 mm
Muuta: Napit Karnaluksista

Kun tämän ihanan liivin ohje ilmestyi kevään 2009 Twist Collectivessa, mieleen tuli heti että "pakko saada" ja neulomisen aloitin heti. Neulominen ei kuitenkaan sujunut ongelmitta. Ilmeisesti ohjeessa oli paljon virheitä, koska en kaikkia kohtia oikein ymmärtänyt. No, uusia versioita ohjeesta tuli jälkeenpäin ainakin kaksi, jotka minua ei tietenkään enää siinä vaiheessa hyödyttänyt. Tein siis aika pitkälti oman pääni mukaan kaikki kavennukset ja muotoilut.

Kun olin neulonut koko liiviosan, tekele jäi nurkkaan roikkumaan pitkäksi aikaa. En tiedä miksi, ei vaan huvittanut. Alkusyksystä otin sitten itseäni niskasta ja tein viimeistelyt. Ei voi muuta sanoa kuin että täydellinen istuvuus, vaikka en taaskaa niitä mallikappalaita tehnyt. :)

Lanka on sitten ihan toinen tarina. Sain sen lahjaksi tutulta, joka oli löytänyt sen ja kaksi muuta kerää Fidasta. Kerät ovat kooltaan valtavia, ei mitään tietoa paljon painoa yhdessä kerässä, mutta tätä "ihanuutta" (lue hirvitystä) jäi jäljelle yhtä paljon, enkä vain tiedä mihin näitä lankoja käyttäisin. Ehkä laitan ne kierrätykseen... Materiaali taitaa olla jotain keinokuitua ja tällaisessa liivissä se ei niin haittaa. Malli on joka tapauksessa niin kiva, että saatan tehdä sen uudestaan joskus jostain mukavammasta langasta. Ja parempaa ohjetta seuraten :)



Neuleen viimein valmistuttua itse kuvaussession aikaansaaminen kesti kauan. Kaiken tämän lisäksi vielä neuleesta bloggaaminen kesti ikuisuuksia. Kuvat taidettiin ottaa ainakin kuukausi sitten. Mutta mikäs siinä, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai mitä? ;)



No, missäs sitä sitten ollaan tällä hetkellä? Juu, maassa missä kaikki on suurta ja mikä on täynnä mitä ihmeellisimpiä lakeja.



Eli missäs muualla kuin USAssa, tarkemmin North Carolinassa. Tosin kuva on otettu South Carolinasta eräästä lomakohteesta.

On ne alligaattoreita tuolla taustalla, ihan vain luonnossa eikä missään aitojen takana. Jaiks! Vähän sai katsella ympäriinsä aamulenkillä ettei kohdannut ei toivottuja vastaantulijoita!
:)

sunnuntaina 8. marraskuuta 2009

Taivasneule

Tähän malliin ihastuin heti, toteutus ei kuitenkaan onnistunut ihan heti, mutta kohtalaisen nopeasti kuitenkin.



Malli: Silken Scabbard, Jennifer Hansen (ravelry)
Lanka: Novita Luxus Cloud, 500 g
Puikot: 4 mm

Malliin en juuri muutoksia tehnyt, oli mahtavasti suunniteltu pieniä yksityiskohtia myöten. Kaula-aukon tein kuitenkin resoriversiona, alkuperäinen versio oli mielestäni niin törröttävän näköinen. Langan kulutus oli aivan nappisuoritus, ylijäämää on noin 5 m! Toinen hiha meinasi jäädä hieman lyhyeksi, mutta paita on sen verran pitkä että purin helmasta yhden mallikerran. Tämän seurauksena olisin halunnut että leveämpi palmikko olisi alkanut hieman aikaisemmin, mutta on kai se hyvä näinkin. Aivan mahtava idea muuten tehdä palmikoiden muuntelun avulla vyötärökavennukset ja täten myös korostaa vyötäröä :)

Lanka on oikein mukavaa päällä kun ei ole liian kuuma ja oli myös kivaa neuloa. Huonona puolena on kuitenkin nukkaantuminen ja mietinkin tässä jos Novitalla olisi vinkkejä kyseiseen ongelmaan. Epäilen kovasti, mutta ainahan sitä voi yrittää.



Syksyn hiljaiselolle on muuten olemassa hyvä ja kovin tärkeä syy. Syytä ei enää sen kummemmin piilotella.



Mahankasvatusprojekti on siis meneillään ja tulosta odotellaan kevään aikana. Alkusyksy meni pitkälti nukkuessa ja pahoinvoivana, neulominen sai jäädä. Nyt olo on kohentunut huomattavasti ja puikot pysyvät taas hyppysissä. Tämäkin neule jää valitettavasti vähitellen taka-alalle kun pituus ei enää riitä. No, ehtii sitä käyttää vaikka seuraavana syksynä.

maanantaina 2. marraskuuta 2009

Välitöitä

Olen käyttänyt jämiä pois lankavarastosta ja saanut myös todellisen UFOn valmiiksi. Sain vihdoin viime vuonna jouluksi annetun pipon valmiiksi... Tai siis pipo valmistui, mutta lupasin tehdä siihen koristeita jotka valmistuivat vasta nyt. Eikä niihin kauaa mennyt kun vain sai aikaiseksi. Jotenkin niin tyypillistä.



Malli: Jatan MarioMyssy
Lanka: Ístexin Létt-Lopi, islantivillapaidan jämien verran
Puikot: 4 mm

Ensimmäinen härpäke on virkattu ylijääneestä Dropsin Alpacasta. Nauha ja nappi löytyi laatikosta. Nappi taitaa olla aikoinaan ompelemani takin varanappi. Sisko sai ohjeiksi olla hävittämättä sitä.

Toinen härpäke on virkattu samasta langasta kun itse pipo, eli myös nämä ovat jämiä islantilaisvillapaidasta. Napit ovat kaivettu laatikosta ja kun sattui olemaan Fjällräven housujen varanappi oli pakko iskeä se myös mukaan :) Kilisee mukavasti kävellessä. Kummankin koristeen takana on hakaneula joten niitä voi mielen mukaan siirrellä ja myös pitää esim. takin kauluksessa.



Kävin työmatkalla Barceloonassa ja lentomatkalle oli pakko saada tekemistä. Ystävä on jo kauan toivonut kynsikkäitä ilman sormien paikkoja, joten kaivoin lankavarastoja ja otin puupuikot mukaan.



Malli: Susie's Reading Mitts, Janelle Masters (räveltämö)
Lanka: Dropsin Alpaca (sen verran kun raidallisesta piposta jää yli) ja Alvitan Silkid
Puikot: 3,5 mm

Ovat muuten älyttömän pehmeät ja taitavat joutua pukinkonttiin. Huomasin juuri että jouluun on vain 7 viikkoa! Tulee kiire, mutta onko siinä mitään uutta? Seuraavaksi jotain isompaa.

torstaina 15. lokakuuta 2009

Talvilämmikettä

VK:n lehdissä on yleensä se ongelma että kaikki teokset näyttävät tosi ihanilta ja aina vähän epäilyttää minkälaisia ne on ihan oikean ihmisen päällä. En vielä ole pettynyt yhteenkään VK:n ohjeeseen, on ne vaan niin ihania, ja taas valmistui yksi uusi ihanuus.



Malli: #22 Cabled Dress (Ravelry) Vogue Knitting, Fall 2008
Lanka: Schoeller+Stahl Filzi 500g
Puikot: 7,0 mm

Nyt se on sitten tehty: paksusta langasta jotain muuta kuin pipoja ja kaulaliinoja. Ohje on tosin tehty aika paljonkin paksummalle langalle, mutta totesin että tämä paksuus riittää. Jos lanka ei jollekin ole tuttu niin se on aika identtistä DROPSin Eskimon kanssa, mutta Tallinnan Karnaluksista sitä saa 1,20€ / 50g. :)

Neuleessa viehätti sen söpöys ja pehmeys. En oikeastaan tehnyt ohjeeseen mitään muutoksia paitsi että juuri muutin tiheyden sopivaksi. Piituutta olisi saanut olla lisää, eli ilmeisesti käytin kerroksissa hieman liian pientä kerrointa..




Meidän kirjastossa on ihan jäätävää joten tällaiset kaikki lämmittävät jutut tulee todella tarpeeseen, kun jo muutenkin olen kauhea palelija. Tuo värikin on ihana, jotenkin sinisen ja mustan yhdistäminen on viehättävää.

Tuo tasku on ihan paras :)



Tästä jäi niin hyvä kokemus, että saattaa olla että paksuja neuleita valmistuu vielä tulevaisuudessakin.

sunnuntaina 27. syyskuuta 2009

Sukkia

En ole vielä koskaan saanut tehtyä ohuita, nilkan korkuisia villasukkia itselleni (polvisukat kylläkin..), on mukamas niin vaivalloista. Ja olihan se hieman, kesti ainakin kolme kuukautta! En tiedä mikä näissä sukissa on, kun niiden tekeminen ottaa niin paljon vastaan, koska itse aikaa niiden tekoon ei paljoa mene.



Malli: Devon kirjasta Cookie A. Sock innovation
Lanka: Fortissima Socka 65 g
Puikot: 2,5 mm

Malli oli sopivan kiinnostava, mutta kuitenkin helppo oppia. Sukat kulkivat siis koko kesän laukussa. :) Ja mikäs siinä, valmistuivathan ne sopivasti syksyksi. Kantapää oli kiva, en ole varma nimestä, mutta olisiko pyöreä kantapää, eikä sellainen perinteinen. Istuu niin paljon paremmin jalkaan!



Toiset vähän aikaan sitten valmistuneet sukat tein veljenpojalle. Hän toivoi mustia, eikä niissä saanut olla mitään väriä. Tylsää? No kyllä! Mutta tilauksesta sellaiset tein, eiköhän ne ole teinipojan mieleen.



Malli: Novitan perus villasukat vyötteestä
Lanka: Novita Seitsemän veljestä 130 g
Puikot: 3,5 mm

En jaksanut ajatella, joten seurasin vain vyötteen ohjetta, eipä siitä sitten sen enempää...

sunnuntaina 13. syyskuuta 2009

Syysneule


Perus syysneuleelle oli tarvetta, joten tällaisen väsäsin.


Lanka: DROPS Alpaca n. 250 g
Puikot: 2,5 mm ja 3,0 mm
Muuta: Napit Tallinnasta Karnaluksista

On tuo Alpaca vaan niin ihanaa lankaa. :) Harmi vaan että jos tekee isoilla puikoilla, tulee pinnasta hieman epätasasta.. Tässä tapauksessa onneksi pingoitus korjasi asian.

Lankaa ostin joskus 350 g kun en oikein tiennyt mitä tehdä, mutta eipä tuohon montaa kerää mennyt. Neule oli hieman tylsä tehdä, mutta niin ne perusneuleet yleensä on.



Ohjeeseen tein ihan vain pieniä muutkosia. Pidensin neuletta, sekä tein vyötäröön perus kavennukset ja levennykset. Röyhelön tapaiset virkkaukset jätin myös pois tuosta kaarrokeosasta. Vähän niukaksi jäi ympärysmitta, mutta ei se mitään, eiköhän tuota yleensä auki pidetä. Eikä
kyllä ole ihme, kun tein pienemmillä puikoilla kuin ohjeessa, enkä (taas) jaksanut mittailla tai mallitilkkuja tehdä. Hihat tein 30 cm:n pyöröillä ja ne oli tosi ihanat käytössä, vaikka vähän tottulelua vaati.



Ja vielä takaa.