Näytetään tekstit, joissa on tunniste lankoja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lankoja. Näytä kaikki tekstit

tiistai 22. huhtikuuta 2008

Lisää kankaita tähän asuntoon

Toivoin hartaasti että n.s. ufot, eli keskeneräiset työt valmistuisivat nopeammin blogin myötä. Karu totuus on kuitenkin tullut vastaan; eivät ne valmistu jos ei niitä ehdi tehdä, tai jos vaihtoehtoisesti aloittaa jotain uutta...

Viime aikoina olen kuitenkin huomannut akuutin laukkupulan ja siksi olen käynyt kangaskaupoissa. Kankaita onkin kiikuteltu kotiin useampaan otteeseen ja tässä saldo.

















Kaikille kankaille on kyllä jokin suunnitelma. Kaksi vasemmanpuoleista Marimekkokangasta päätyvät luultavasti hameeksi. Osasta tulee vuorikankaita. Rakas siskoni mainitsi myös että vaikka olen biologi niin ei aina tarvitse näyttää siltä. No, tulipahan kuitenkin ostettua myös yksi aivan mainio biologikangas. Pääty luultavasti laukuksi.




























Lankoja ei ole tullut hankittua niin paljon, mutta sisko huijasi minut mukaansa Menitaan. Ostin kuitenkin vain yhdet langat ja niillekin on jo valmis suunnitelma. Ihanan värisistä langoista tulee kesätoppi.

















P.S. Miksi ihmeessä tämä idiootti blogi laittaa tiheämmän rivivälin osalle tekstiä!? Osaako joku auttaa... En voi sietää sitä että tyyli muuttuu kesken tekstin!!