maanantai 2. maaliskuuta 2009

Huhuu

Ollaan siis edelleen elossa ja neulotaan vaikkakin sisko on lähiaikoina ollut tämä aktiivisempi puoli. Viimeisimpänä aloitettu neule valmistuikin ensimmäisenä. Pakkohan biologin oli saada omat pöllöt, joten saanen esitellä pöllöneuleen :)



Malli: Owls (Kate Davisin suunnittelema)
Lanka: Sirdarin Peru Naturals, 320 g
Puikot: 6 mm
Napit: Nappitalosta

Pöllöt ovat aivan mahtavia, vaikkakin niin simppeleitä. Minun kaikki pöllöt ovat selvästikin kuolleita tai väsyneitä kun niillä on silmät ristissä.



Mallin istuvuus on aivan nappiin! Juuri oikea pituus hihoissa ja helmassa, hihatkin ovat sopivan tyköistuvat siihen verrattuna että loppu neulekin on istuva. Lankakin oli ihan mukava uusi tuttavuus joka tarttui mukaan hulluilta päiviltä. Nyt ongelmana on vain langan vähäinen kulutus; lähes puolet on jäljellä, joten mitä siitä sitten tekisi?!



Ainoana muutoksena ohjeeseen siirsin selän kavennukset reunoihin. Pidän enemmän neulepinnasta jossa kavennukset eivät näy, tai ei ainakaan niin paljon, tai riippuu myös siitä miten ne tehdään ja kuuluvatko ne jujuun...



Osaan matkia pöllön ääniä käsilläni, joten oli aivan pakko kutsua lajitovereita paikalle ;) Kuvat ovat myös otettu Johanneksen kirkon portailla Helsingissä, jossa majailee luotettavien tietojen mukaan huuhkaja. Nämä omat uudet lemmikkini ovat kuitenkin lehtopöllöjä värityksen ja silmänvärin perusteella.

13 kommenttia:

Maiju kirjoitti...

Huhuu, just bloggasin samalla otsikolla puoli tuntia sitten :) Harmi, ettei blogisi kuvat välitä ääniefektejä ;)

Pikku- Kettu kirjoitti...

Voi, mikä ihanuus!

Hansu kirjoitti...

Nätti pöllöpaita jatkaa pöllöpaitojen sarjaa! :)

Jonna Herranen kirjoitti...

Kauniisti sopii kirjavakin (taikka tuohan aikalailla raidoittuu ihanasti) tähän malliin: ihana paita!

Jaana kirjoitti...

Hienot lehtopöllöt ja ihana kuvauspaikka!

Anonyymi kirjoitti...

Ihana pöllöpusero :)

Tui kirjoitti...

Iih, täälläkin on ihanat pöllöt!

Elli ja Aura kirjoitti...

Maiju: Hih, hauskaa että sattumalta bloggasimme samalla otsikolla. No, pöllöjähän on näköjään liikkeellä :)

Pikku-Kettu: Kiitos :)

Hansu: Saa nähdä montako miljoonaa niitä on vielä tulossa ;) Ja kiitos!

Jonna: Joo, olin itse hieman epäileväinen aluksi langan värin vaihtelusta ja pelkäsin lätäköitymistä. Onneksi pelko oli turha ja värit menevätkin ihan kivasti.

Jaana: Kiitoksia!

Tess: Pöllöt on pop ja ihania :D

Tui: Kiitos :)

Elli

Heidi kirjoitti...

Hieno tääkin versio tästä paidasta, hieno lanka!! minttusuklaa jäätelöä alkoi kummasti tehdä mieli :)

Johanna kirjoitti...

Ihana pöllöpaita! Pöllökuume käy kovana täälläkin, mutta täytyy malttaa viimeistellä ne x kpl keskeneräisiä neuleita. :/

Kristiina kirjoitti...

Ihana pöllöpaita! Miulla on tuota samaa lankaa (samaa väriäkin vieläpä) varastoitumassa. Tosi kiva nähdä lankaa neulottuna, etenkin kera hyvien kuvien.

Anonyymi kirjoitti...

Teille on molemmille tunnustus blogissani :)

Elli ja Aura kirjoitti...

Heidi: Voi, ei saa mainita jäätelö minun kuullen (tai siis kuullen ja kuullen), tekee heti mieli. Mutta kiitos siis :)

johanna: Tämä oli onneksi aivan älyttömän nopea tekele. Se kiilasi monen ufon ohi ;)

christina: Lanka oli ihan kivaa. Se laimentui kuitenkin vähän neuloessa, esim. tumma ruskea ja turkoosi katosivat vähän muiden sekaan. Kiinnostuksella odotan mitä sinun langoistasi kehkeytyy :)

jaana: Kiitos, pitää käydä kurkistamassa!
Elli