sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Korupajalta päivää

Vaikka tämä onkin ensisijaisesti neuleblogi esittelen tällä kertaa hieman koruja, toivottavasti kestätte :) Ensin kuitenkin selvästi neuleaiheisimmat.

En ole aikaisemmin käyttänyt silmukkamerkkejä, tai jos olen niitä tarvinnut olen tehnyt
viereiseen langanpätkään solmun ja käyttänyt sitä. Nyt kuitenkin ajattelin että voisi tekaista parit setit ja kokeilla josko niille olisi käyttöä. Ensimmäiset sopivat ohuemmille puikoille (2,5-3,5 mm).



Ne ovat ihan minun väriset ja kaveri olikin sitä mieltä että miksi en tee niistä korvakoruja. No, korvakoruja en tee ennekuin olen harjoitellut vähän enemmän tuonta vääntämistä. Osa korupiikeistä vääntyi välttävästi ja osa todella surkeasti. Harjoitus tekee mestarinhan sitä sanotaan.



Toinen setti sopii hyvin kaveriksi myös paksummille puikoille.



Käyttöä näille on jo tullut mm. tästä edellisestä projektista ja hyvin toimi. Nytkin osa on varattuna seuraavassa neuleessa. Pitää varmaan tehtailla hieman lisää eri värejä koska silmukkamerkkien on pakko sopia myös värinsä puolesta neulottavaan tekeleeseen, eikö niin? ;)


Elli leikkii taiteilijaa ;)

Seuraavaksi varoitus sitten niille jotka haluavat pysytellä vain neuleaiheisissa asioissa. Luvassa siis niitä koruja.

Ensimmäiseksi korvakorut. En oikein tiedä onko näissä niin paljon esittelemistä, liimasin siis napit valmiisiin nappikorvispohjiin. Mutta ovat söpön keväiset :)



Sitten olen tehnyt kaulakoruja kaksin kappalein. Ovat kovin samanlaiset, mutta jos tykkää käyttää jotain tietyn tyylistä niin miksi ei tekisi monta ja kun ovat vielä kovin nopeasti toteutettavia. Mustaa vahattua nauhaa, lasihelmiä ja solmuja. Pituutta näillä on sellaiset kaksi kertaa kaulan ympäri ja mallia vähän pidempi.









Hetken mielenjohteesta tein myös käsikorun. Halusin jotain vihreää ja sitähän löytyi mielin määrin varastosta.



Pujottelin siis lasisia ja muovisia helmiä summamutikassa ja väliin erilaisia hopeanvärisiä helmiä.



Pienenä söpöysyksityiskohtana on kilpikonna :)



Seuraavaksi luvassa neuleita. Minulla on vakavat keskustelut meneillä yhden tekeleen kanssa. Se ei oikein tahdo käyttäytyä kunnolla.

8 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Tosi kauniita kaikki! Nuo oranssit lasihelmet hehkuvat ihanasti valossa.

Tytti kirjoitti...

Todella kauniita koruja! Söpöysyksityiskohta on huippu.

Anonyymi kirjoitti...

Oi, tosi nättejä! Tuo vihreä käsikoru on sekä tosi kaunis että söpö :)

anna kirjoitti...

nättejä ja herkullisen värisiä koruja kaikki <3

Elli ja Aura kirjoitti...

Jaana: Kiitos :) Itseasiassa ne on enemmän ruskeita nuo oranssit, mutta kirkkaassa valossa ne näyttävät vähän erilaisilta.

Tytti: Kilpikonnat on huippuja :D Kiitos!

Tess: Ja se oli vielä se extemporejuttu, mutta niillä on kai tapana onnistua parhaiten, kiitos siis :)

anna: Niiaus :)
Elli

Makepeace75 kirjoitti...

Kivoja koruja, suosikkini oli vihreä rannekoru; ihana kilppari. :o) Ja silmukkamerkeistä taitaa olla turha varoittaa -veikkaan, että jäit jo koukkuun. ;D

Anonyymi kirjoitti...

Ihastuttavia koruja olet tehnyt :)

Elli ja Aura kirjoitti...

makepeace: Joo, ihan oikea veikkaus. Pitää siis tehdä lisää. Ja kiitos :)

lettu: Kiitoksia :D