maanantai 28. huhtikuuta 2008

Apina liikkeellä

Sain aivan mahtavan inspiraatioiskun kun näin Jatan karkkislipoverin. Inspiraationpaniikki-isku vain paheni kun näin Jatan seuraavan elefanttislipoverin! Oli siis aivan pakko saada oma. Tässä tulos:



Malli: oma, mutta apinoitu Jatan idean pohjalta. Kuviot suureksi osaksi Jessica Trompilta.
Lanka: Drops Safran, noin 200 g
Puikot: 3 mm

Todellisuudessa lankaa meni enemmän kuin 200 g koska kaikkia värejä jäi jäljelle, mutta valmis slipoveri painaa sen verran. Ja tekniikka, steeking, on sama kuin Jatalla, eli neuloin putken kavennuksineen ja sitten ompelin, leikkasin, poimin silmukat ja kudoin reunat. Sain itseasiassa reunat ensimmäisellä kerralla hyväksi :) Olin aivan varmaa että menee pieleen joten olen hyvinhyvin tyytyväinen!



Olen ehdottomasti onnellinen :) vaikkakin pieni vikoja, tai siis tyhmyyksiäkin löytyy. Miksi osaan olla niin laiska etten heti alussa kun tein parit kavennukset jaksanut laskea vaan arvoin?! Eihän kavennukset tietenkään mennyt ihan kohdalleen... Mutta muuten siitä tuli oikein oman tuntuinen ja myös näköinen.


Sunnuntaiaamupäivä railakkaan ja menestyksekkään olutsuunnistuksen jälkeen. Älkää siis välittäkö hieman hatarasta katseesta ja silmäpusseista...

19 kommenttia:

Jatta kirjoitti...

Voi vitsi miten hieno! Upeat mallikuviot oot löytäny ja vaikka mitä :) Mun on pakko tehdä vielä ens syksynä yks slipari, on ne vaan niin lempivaatteita <3

Anne K-R kirjoitti...

Tiivistän yhteen sanaan: ihana.

Vilma kirjoitti...

Todella kaunis, ihanat värit.

Tytti kirjoitti...

Kiva uusi blogi teillä! Tulen varmasti toistekin visiitille. Myös slipari on hieno. Värit ovat just eikä melkein.

Elli ja Aura kirjoitti...

Nyt on vapustakin selvitty.

Jatta: Voi kiitos, oikein nolostun koska omasi ovat niin mahdottoman hienoja! Pitää varmaan itsekin tehdä toinen, ideoita on vaikka millä mitalla ja parannuksiakin on jo mielessä. Olen ehtinyt käyttää omaani vasta pari päivää ja jo nyt se on venynyt jonkun verran, joten uudesta taitaa tulla hieman pienempi.

Anne k-r: Paljon kiitoksia :)

Vilma: Kiitos :) Valitsin itseasiassa langan juuri suuren värivalikoiman takia. Ja oli muutenkin todella mukava kutoa.

Tytti: Aurankin puolesta varmasti kiitos kiva blogikommentista! Lämmittää sydäntä oikein kunnolla kun ihmiset löytävät tänne vaikka meidän blogi onkin vasta ihan vauvankengissä. Ja kiitos ja kumarrus myös sliparin kommenteista :)
Elli

Taija kirjoitti...

Tosi kaunis slipoveri, mahtavat kuviot ja väriyhdistelmät!

Elli ja Aura kirjoitti...

Kiitos :D
Elli

Tess kirjoitti...

Aivan mielettömän upea!

torrance kirjoitti...

Todella upea :)

Elli ja Aura kirjoitti...

Jee, tänne on löytänyt enemmänkin porukkaa vaikka päivitystä ei ole edes tapahtunut :D Kohta on kyllä tulossa...

Tess: Suuri kiitos :) Harmi vaan ettei nyt ole tullut käytettyä yhtään niin paljon kun ajattelin.

Torrance: Jipii, ihanaa kun muutkin tykkäävät :)

Elli

Jaana kirjoitti...

Ihana slipari, tosi kauniit värit!

WeirdRockStar kirjoitti...

UPEA liivi!

Kangasrousku kirjoitti...

No on kyllä kaunis! Nuo väritkin..

Hege kirjoitti...

Beautiful!
Great job!

makepeace75 kirjoitti...

Wau, tosi upea! Hienot maanläheiset värit ja kauniit kuviot. Yksinkertaisesti ihana. :o)

Liina kirjoitti...

Aivan ihana, kyllä nyt tuli kirjoneule himo ! :)
Kiva blogi teillä!

Kotihaukka kirjoitti...

Aivan mahtava!
Ja ihanat värit :D

Markka kirjoitti...

Kaunis kaunis!
Ja ihastuttava blogi muutenkin, teidän pitää antaa kunniaa MadeByMyselfin Tikrulle mainostamisesta.

Elli ja Aura kirjoitti...

En ole ollenkaan tottunut tämmöisiin kehuihin, oikein nolottaa ja punastun!

Jaana: Kiitos! Safranissa oli niin ihanat värivalikoimat :) Olen itsekin kovin tyytyväinen valitsemiini väreihin, vaihtuivat tosin pariin otteeseen matkan varrella...

Weirdrockstar: Kiitos :)

Kangasrousku: Kiitoskiitos!

Hege: Takk :) Trevligt att någon utlänning även hittat hit. (Jag antar att du förstår svenska eftersom jag förstår norska ;))

Makepeace75: Suuri kiitos :) Sorrun joskus vähän liiankin usein hyvin maanläheisiin väreihin... Ja kiitos myös rivivälikommentista. Tarkistinkin juuri uuden postauksen rivivälit html-koodiversiosta.

Liina: Kiitos! Ja joo, on kirjoneuleita kiva tehdä, mutta nyt pidän kyllä hetken taukoa kirjoneuleista. Kiitos myös blogikommentista!

Kotihaukka: Kiitos :D

Markka: Kiitos :) Ja hui että, ollaan oikein päästy blogitekstin listaan. Hih, hauskaa! Pitääkin heti kiittää Tikrua mainostamisesta. Selittää myös yhtäkkisen suuren tungun tähän osoitteeseen :D

Elli