keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Frejalle talven lämmikkeitä

Frejan ensimmäinen villapaita on jäänyt jo pieneksi. Kesähelteillä neuloin uuden, mutta viimeistelyä en saanut tehtyä ennen kuin neuleelle oli oikeasti käyttöä. Meidän pieni tähtisilmä poseeraa :)



Malli: Nikki Van De Carin Maile Sweater (ravelry)
Lanka: Novita Wool, 92 g
Puikot: 3,5 mm
Muuta:
napit Stockmannilta



Alkuperäisessä ohjeessa nappeja oli vain yläreunassa, mutta koska omasta mielestä neuleessa pitää olla napit alas asti, teen näin myös tyttäreni neuleisiin. Hänellä on siis asiaan sanottavaa vata sitten kun osaa ilmaista asiansa ;) Langan tiheys ei täsmännyt, joten neuleessa on vähemmän silmukoita kuin alkuperäisessä. Nykyään ompelen napit kiinni yhdellä pitkällä langalla niin etteivät irtoisi liian helpolla, meiltä kun löytyy eräs nappisyöppö.



Myös pöllövauvat tarvitsevat hatun ;)



Malli: Gros Djevellue (ravelry)
Lanka:
Schoeller&Stahlin Fortissima Socka ja Ilun bambusilkkisukkalanka
Puikot: 3,0 mm




Olen ihastunut tähän hattumalliin (toimii ja istuu hyvin) sekä raitoihin, niin että toinen lanka ei ole aivan tasaisen värinen. Hatun lisäksi tein myös lapaset (pilkottavat yllä olevassa kuvassa) ja lanka tuli kulutettua loppuun niin hyvin, etten edes saa omia sukkiani parsittua...

Oletteko muuten huomannet että hatun alkuperäinen nimi on Djevellue (eli paholaisenlakki) ja englanniksi Sweet Norwegian Baby Cap! Tästä huomaa miten englantilaiset ovat hieman erimielisempää kansaa kuin norjalaiset :P

Seuraavassa kuvassa Freja on 5 kuukautta (nyt jo kohta 8 kk). Käytiin koko perhe sieniretkellä, Freja matkusti kantoliinassa.



On aivan ihanaa seurata miten pieni kasvaa ja kehittyy. Meillä tämä liikkuminen on tärkeintä, neiti ei pysy sekunttiakaan paikallaan ja harjoittelee jo tuen kanssa kävelemistä. Seisominen on hänen mielestään ihanaa ja sitä tehtäisiin mieluuten myös yöllä. Tähän lisätään vielä ensimmäisten hampaiden tulo, niin äidin yöunet jäävät aika vähiin. Onneksi neitokainen on iloinen kuin peipponen :)



Frejalla oli myös akuutti sukkapula ja hän sai raidalliset Janosch-sukat. Näitä neuloessa tuli siis tuo piirretty tiikeri mieleen.



Malli: Gnun Supervauvan polvisukat (ravelry)
Lanka:
Schoeller&Stahlin Fortissima Socka ja Online Supersocke 100 (värjätty Dylonilla)
Puikot: 2,5 mm


Supervauvan polvisukat ovat olleet aivan mahtavat! Pysyvät jalassa kuin unelma myös tällaisella hulivilivauvalla.

15 kommenttia:

Tess kirjoitti...

Kauniita neuleita ja ihania kuvia :)

Tiina kirjoitti...

Kauniita, pieniä neuleita - niin söpöjä. :) Nopeasti Freja kasvaa, vastahan täällä oli kuvia, joissa hää oli vielä masussa. :)

Liina kirjoitti...

Ihanan iloinen vauva :) Ja kauniita neuleita!

Voimia yöhulinoihin! Meillä loppu ne aikanaan kuin taikaiskusta, kun yömaito jäi pois. Nyt on taas pari kk:ta herätty tarkastamaan onko palveluskunta käytettävissä! Aika raskasta, mutta uskotaan, et tääki on vaan vaihe :)

Paula kirjoitti...

Kauniita neuleita! Ja ihania kuvia iloisesta neidistä :)

Kaisa kirjoitti...

Söpöjä kuvia ja kauniita neuleita!

Riikka kirjoitti...

Ihania neuleita söpöliinille!

Heidi kirjoitti...

Ihania neuleita ja niin suloinen tyttö! Sekä lakki- että sukkamalli on havaittu meilläkin käytännöllisiksi. =)

kaisu kirjoitti...

Sweet baby cap on ihana! Itsekin pari tehneenä, mutten tiennyt lakin alkuperäisestä nimityksestä mitään:). Muutkin pikkuneuleet on tosi hienoja!

Anonyymi kirjoitti...

Freja on supervauva! t. Lilja

Elli ja Aura kirjoitti...

Tess: Kiitos! Tähän vuodenaikaan kuvien ottaminen on aika haastavaa, kun valoa on niin vähän aikaa vuorokaudesta. Onneksi ollaan vielä kotosalla päivisin (jos ei riennetä ympäri kaupunkia).

Tiina: Niinpä, ei sitä voi muuta kun päivitella että aika menee todella nopeasti! Ja kiitos :)

Liina: Tuplakiitos :) Ja joo, toivon kovasti että tämä olisi joku kausi ja toivon vielä enemmän että meilläkin loppuisi yösyöttöjen myötä. Tätä ollaan suunniteltu yömaidon loppumista joululomalle, neiti kun saa raivarin jos minä menen yöllä jos ei saa maitoa. Tsemppiä sinne heräilevän tytön kanssa! Minä odotan vielä sitä ensimmäistä kokonaista yötä...

Paula: Suuri kiitos!

Kaisa: Kiitoskiitos kovasti :)

Riikka: Meidän söpöliini kiittää :)

Heidi: Niin, on se jännää että minä olen ainakin niin jääräpää etten aina usko jos joku sanoo jonkun mallin olevan paras, uskon vasta kun sen on itse kokeillut ;) Ja kiitos sinnekin!

kaisu: Huomasin tämän kun otin ohjeen norjaksi (sen verran lähellä ruotsinkieltä että ymmärtää hyvin). Aiheutti yhdet ja toisetkin naurut tuo nimiasia :)

Lilja: Ihan oikeassa olet siskokulta :)
Elli

Juustoenkeli kirjoitti...

Ihana Freja! Vai on siel kovat seisomisharjottelut käynnissä - näin ne vaan kasvaa :)

helena kirjoitti...

Kivoja neuleita ja hurmaavia kuvia :) Täältä sain hyviä vinkkejä mitä voi neuloa hiljattain sukuun syntyneelle tyttelille!

Essi kirjoitti...

Aivan ihania neuleita! Aura vinkkasi blogistanne enkun tentissä ja teistä tulikin uusia neulegurujani :-) Iloista joulun odotusta!

Elli ja Aura kirjoitti...

Kiitos Essi! :) Mukavaa joulunodotusta sinnekin!

Aura

Elli ja Aura kirjoitti...

Juustoenkeli: Kiitos :) Niin, seisominen siis osataan jo tuella, kävelykin sujuu jo kohtalaisesti ja nyt ollaankin sitten siirrytty ilman tukea seisomisen harjoitteluun :O Pelottavaa miten ne kasvaa, katsoin juuri vanhoja kuvia ja Freja on vaan jo niiin iso!!

Helena: Voi, suuri kiitos! Ja hyvä että voidaan olla avuksi vinkkien suhteen.

Essille kiitos täältäki!
Elli