maanantai 24. tammikuuta 2011

Voihan nenä!

Muuten niin väritön ja kalpea naamani menee kylmällä säällä aivan punaiseksi. Tässä iässä luulisi jo oppineen ettei sellaisella säällä kannata kuvata itseään, mutta ei, en ole selvästikään vielä sisäistänyt asiaa. Luvassa siis petteri punanaama kuvia :D

Ylpeänä kuitenkin esittelen ensimmäisen laatikosta kaivetun ufon, valmiina! Näitä on siis vielä tulossa lisää...



Malli: oma sävellys (ravelry)
Lanka: Novitan Florica kaksinkertaisena, 535 g
Puikot: 5 mm ja 4,5 mm resorissa
Napit: Virosta, taisi olla Veimevakk-kaupasta

Syysneulehan tämä on ja siksi sen valmistuminen on kestänyt. Jos ei ehdi tehdä valmiiksi syksyllä niin sitten se jää helposti odottamaan sitä seuraavaa syksyä. Neuleesta suurin osa tuli tehtyä jo yli kaksi vuotta sitten.



Joustinneule on neulottu 2 oikein kiertäen ja 1 nurin. Kauluksessa tein myös nurjat kiertäen niin että sitä voi pitää myös ylösnapitettuna. Kuvio on muokattu Lesley Stanfieldin Kauneimmat neulemallit -kirjasta. Muuten tämä on vain pistetään mututuntumalla menemään tekniikalla tehty.



Eniten ongelmia oli hihojen pyöriön istuvuuden kanssa. Olenkin jo varustautunut seuraava omaa koitosta varten hieman paremmin. Kaiken kukkuraksi hihat ovat liian pitkät, mutta kun olin neulonut pyöriöt yhteensä 3 kertaa ja vihdoinkin saanut ne vielä ommeltua paikalleen en ruvennut purkamaan pituuden takia.



Kylmänkankea punanenä yrittää poseerata. Tosin tässä näkyvät uudet hiukseni. Ne lyhenivät hieman, imetyksen myötä lähti niin valtavasti hiuksia niin päätin että nyt tai ei koskaan. Viimeksi minulla oli lyhyemmät hiukset yli kymmenen vuotta sitten.



Kylmä tuuli aiheutti myös sen ettei päätä voinut nostaa ylös. Naama olisi jäätynyt vielä enemmän :D




Laatikossa lojuneita keskeneräisiä neuleita on siis tulossa enemmän. Harmittaa että neuleita ei meinaa saada valmiiksi heti, minulta kun jää yleensä vain vähän jäljelle. Sitten kun sen vihdoinkin saa valmiiksi mieli on jo muuttunut. Nyt jos tekisin kyseisen neuleen en esim. tekisi kuvioita selkäpuolelle. No, äiti taisi tarjoutua lainaajaksi, joten voi olla että neule lähtee sinne suuntaan lainaan...

21 kommenttia:

kio kirjoitti...

Upea neule! Kun pitkään keskeneräisenä ollut neule valmistuu, nautinto on tuplasti suuri.

Vilijaana kirjoitti...

Täähän on tosi upea, en itse lainailisi kelleen jos näin hienon neuletakin joskus aikaiseksi saisin! Ja ihailin erityisesti tuota selkäpuolta kuinka kauniisti nuo kuviot menevätkään joten onneksi et tehnyt sitä sileänä näin katsojan näkökulmasta. ;) Ja hei, punaiset posket ja nenä on vain terveyden merkki!

Altocumulus kirjoitti...

Kaunis, todella kaunis! Oot osannut kyllä suunnitella hienosti.

Vilma kirjoitti...

Ihanat rusoposket ja kaunis neuletakki. On kyllä upea fiilis saada keskeneräisenä roikkunut ja ehkä jo vähän tympäännyttäväkin työ lopulta valmiiksi. Jä tää on vielä niin hieno että! :)

Mullekin nuo hihapyöriöt tuottaa eniten päänvaivaa omissa sävellyksissä. Mutta Tuulian metodilla siitäkin ongelmasta pääsee, eikä tarvi edes yhtään itse ajatella, sen kuin seuraa vain ohjeita. :P

Tess kirjoitti...

Aivan ihana neuletakki!

Mulla on samanlainen ongelma poskien ja nenän kanssa. Vähänki viileämpi ilma, niin olen kuin Petteri Punakuono. Toisaalta on sentään joskus väriä naamassa :D

Marsvin kirjoitti...

Ihana väri ja hieno takki! Ja hei, kenelläpä nassu EI punottaisi näillä pakkasilla?

Kaisa kirjoitti...

Ihana takki! Tuo väri ja mallineule sopivat tosi hyvin yhteen.

Elli ja Aura kirjoitti...

kio: No onhan se, tosin neule on ollut päällä vain kerran! Ehkä sitten keväämmällä sitä taas kiskaisee päällensä kun väri piristää. Ja kiitos!

Vilijaana: Hui, kiitos! Ehkä pitää harkita lyhyttä laina-aikaa sitten :D Taidan sitten olla talvisin aina terve, heh.

Altocumulus: Voi että, kiitos! Ihan punastun ja nolostun.

Vilma: Tympääntynyt on juuri oikea sana! Nyt olisi sitten vielä kaksi lisää repäistävänä, toista en edes tee enää itselleni... Joo, ei voi sanoa kun ihanaa että Tuulia on jaksanut suunnitella tuollaisen! Niin ja kiitos :)

Tess: Suuri kiitos! Hauska kuulla että on kanssasisaria tämän naaman kanssa :D Ja onhan se totta että edes silloin on vähän väriä...

Marsvin: Kiitos! Väri on myös minun mieleeni. Katso vaikka Auran Aaren postausta, kuvat on otettu juuri ennen minun kuviani eikä Auralla ole OLLENKAAN punainen naama. Epistä ;)
Elli

Elli ja Aura kirjoitti...

Kaisa: Paljon kiitoksia! Kai se on myönnettävä että muut eivät ole yhtä paljon katselleet laatikossa lojunutta neuletta, kun siitä pidetään. Olen lähes järkyttynyt ;)
Elli

Paula kirjoitti...

Todella kaunis takki! Kuviot niin nätit ja takin malli tosi hyvä! Ehdottomasti kannatti selkäpuolellekin tehdä kuviot :)

Itsellänikin on Floricaa, olisko samaa oranssia, vaikka kuinka paljon hamstrattuna, joskus niille kai oli joku suunnitelma, mutta nyt olen mustia Floricoita neuloessa miettinyt että mitähän siitä oranssista tekisi... Osaisikohan sitä itse keksiä omasta päästä jotain noin nättiä :)

Heidi kirjoitti...

Ai että kiertäen? saa siis kaupanneuleen näköisen hommelin (en tiedä oikeita nimiä ja unohdin jo mitä tekstissä luki)
Siis kiertänen *mutustelee ja fundeeraa* öö..nostat silmukan oikealle puikolle ja siirrät takaisin vasemmalle ja neulot oikein? tällainen ohje oli jossain..ohjeessa heh :)

Nasti kirjoitti...

Ole vaan ylpeä neuletyöstäsi ja kovaa pitoa vaan! Kyllähän joihinkin neuleisiin ehtii niitä tahkotessa vähän kyllästymään, mutta toisaalta niihin kiintyykin niin, ettei raaskisi pois antaa. Ihana neule ja aivan täydellinen väri!

Elli ja Aura kirjoitti...

Paula: Voi kiitos! Siitä vain kokeilemaan, ei se itse suunnitteleminen (tai omassa tapauksessa tekeminen lähes ilman suunnitelmaa) ole vaikeata. Ainoa oli tosin nuo hihapyöriöt, mutta Tuulian (Louhittaren luola) avulla tästäkin pääsee eroon! Ja Florica on kivaa lankaa, ei huomaa vaikka sitä olisi neulonut kaksinkertaisena kun lanka on niin löyhäkierteistä.

Heidi: Juu, kiertäen saa tuollaista hieman tiukempaa resoria :) Itse neulon silmukan takareunasta, enkä siis nostele silmukoita.

Nasti: Olen kyllä ylpeä, mutta luulen että se on ollut hieman liian kauan kesken. Luotan siihen että se ponkasee suosioon keväällä tai syksyllä :) Nyt pitäisi saada seuraava keskeneräinen TALVIneule valmiiksi. Suurkiitos myös sinulle ihanista sanoista!
Elli

Jatta kirjoitti...

Oij ihanuus miten nätti! Ja kohtalotoveri täällä - mulla vaan punoittaa yleensä pelkkä nenä ku pahemmallaki tenukepillä :D

Riikka kirjoitti...

wautsi! oot kyllä taitava! upea neule =)

Anonyymi kirjoitti...

Vau Elli!
Mäkin oon ylläripylläri vapaaehtoinen neuleenlainaajaehdokas!!
t. arvaat kyllä kuka siskoistas

ColibriDreams kirjoitti...

Aivan ihana neule! Väri on mahtava ja kuviot sekä edessä että takana kauniita.

Tuija kirjoitti...

Todella kaunis neule! Väripilkku valkoisen talven keskellä. Minä tykkään myös selän kuviosta, ja hei, miten niin syysneule? Värinkö vuoksi vai sen vuoksi, että olet ajatellut syksyä neuletta tehdessäsi? Ainakaan minä en mitenkään ajattelisi neuleesi nähdessäni, että siinäpä ilmiselvä syysneule. Villa on talvista ja värihän voi olla mikä vaan, mikä omalta tuntuu. :)

O kirjoitti...

Tosi kaunis ufo! :) kyllä kannatti tehdä valmiiksi. Kaunis tuo kuvio ja minustakin kuvio sopii hyvin myös selkäpuolelle!
Outi

Elli ja Aura kirjoitti...

Jatta: No voi, hurjasti kiitoksia! Olen aivan hämmentynyt kaikista kommenteista... Kohtalontovereita taitaa löytyä aika paljon täältä kalpakoiden maasta :D

Riikka: Paljon kiitoksia!

Sisko: Heh, arvastin että olet vapaaehtoinen, mutta kai tätä nyt pitäisi yrittää saada pidettyä (kunhan ensin pienennän napinläpiä).

ColibriDreams: On siis selvästikin hyvä että aiemmin olin sitä mieltä että selkäänkin pitää laittaa kuvioita :D Ja kiitos sinullekin!

Tuija: Syysneule siksi että olen neulonut sitä syksy ajatuksissa. Olen huono käyttämään kirkkaita värejä talvella, värikartassa on nyt aika paljon mustaa, mutta kunhan aurinko rupeaa näyttäytymään hieman enemmän niin väri-into kanssa alkaa. Niin ja kiitos kehuista :)

O: Todellinen ufo, joka meinasi jäädä tekemättä ;) Kiitos!
Elli

kaisu kirjoitti...

Väri on aivan loistava, hihat kivat juuri tuonpituisina ja pintaneule selkäkappaleessakin ihan nappiin:). Mun mielestä täydellinen:)