tiistai 21. lokakuuta 2008

Tällä kertaa sukat

Sainpas valmiiksi nämä ihanat sukat, eikä mennyt kuin puoli vuotta! Jotenkin en vaan tykkää sukkien neulomisesta, enkä ainakaan pitkävarsisista. Kuitenkin haluan niitä lisää.



Malli: Vilman Södera-sukat
Lanka: SandnesGarn Sisu
Puikot: 2,5 mm
Muuta: 6mm:n satiininauha Stockmannilta


Malli oli ihanan aivokuollut, sopi hyvin bussi- ja luentoneulomiseen, enkä sitä sitten juuri muualla tehnytkään.. Pitää varmaan seuraavalla kerralla valita jokin kiinnostavampi malli, jos vaikka saisi valmiiksi vähän ripeämpään tahtiin.

Kiitos Vilmalle vielä todella hyvin ja selkeästi kirjoitetusta ohjeesta! Muutoksia en tehnyt muuta kuin vähän enemmän mallikertoja.



Oli muuten ensimmäiset sukat jotka neuloin kärjestä aloittaen ja oli paljon mukavampi tapa kuin päin vastoin. Taidanpa vaihtaa sukan neulomistapaa.

Muuten sukat ovat aivan ihanat. Tulee varmaan pidettyä paljon!


perjantai 17. lokakuuta 2008

Tangled yoke cardigan

Neule on valmistunut! Olen kerrassaan ylpeä kun olen saanut neuleen tähän pisteeseen. Viime aikoina on ollut aivan hirveä viimeistelyplääh. Parasta uudessa neuleessa on kuitenkin se että olen tyytyväinen siihen :)



Malli: Tangled Yoke Cardigan, IK 2007
Lanka: Novitan Bambu
Puikot: 3,5 mm, resoreissa 3 mm
Napit: Nappitalosta



Onnistuin mielestäni löytämään söpöt ja sopivat napit.



Neuleesta tuli aivan täydellisen oikean kokoinen :) Kerrankin. Novitan bambun kaappasin Menitan alelaatikosta, joten neule tuli aivan älyttömän halvaksi. Tiheys sopi vielä aivan nappiin. Ja bambun voi vielä pestä 60 asteessa, joten sen saa kutistettua takaisin jos tuppaa venähtämään. Tein vain pieniä pituusmuokkauksia ohjeeseen. Neuleesta olisi tullut napapaita ja hihoista aivan liian lyhyet jos olisin neulonut ohjeiden mukaan. Hihoihin olisin voinut neuloa vielä pari senttiä lisää. Nappilistan taakse ompelin satiininauhan, kesti kauan, mutta oli toivottavasti sen arvoinen.



Ihanaa kun on uusi neule, mutta jotenkin vuodenaikaan ehkä hieman väärä. En varmaan KOSKAAN pääse siihen rytmiin että saisin neuleet valmiiksi oikeaan vuodenaikaan. Mukavaa että minulla nyt on oikein ihana kevätneule ;)

sunnuntai 12. lokakuuta 2008

Lahjoja ja suunnitelmia


Lauantai iltana olin menossa synttärijuhliin ja aamulla sitten huomasin että pitää keksiä joku synttärilahja. Olen aina sitä mieltä että ihmisillä on liikaa (turhaa) tavaraa, joten päätin tehdä lapaset ja vielä tyhjentämällä lankavarastoja. Langan piti tietenkin olla paksua, koska aika oli vähissä. Käytin sitten lankaa, jonka Elli toi tuliasisena Islannista kolmisen vuotta sitten.




Malli: Oma
Lanka: ÍSTEX Álafoss Lopi n. 80g
Puikot: 6,0 mm


Viime aikoina olen ommellut aika paljon erään tanssiryhmän vaatteita. Niistä ei ole vielä otettua kuvia, mutta tulossa on. :)
Ompelupuolella on seuraavaa tiedossa. Kankaat on perhetutulta saadut verhoiluliikkeen ylijäämiä. Niistä tulee toivon mukaan hyviä, tukevia kasseja. Olen aika innoissani. :)

Pahoittelen kuvien laatua. En omista kameraa joten kuvat ovat kännykällä otettuja..

tiistai 7. lokakuuta 2008

Tahtoo kanssa...

...omat Chevalierit siis. Oltiin siskon kanssa kummatkin linkitetty ohje, eikä tiedetty toistemme aikeista. Ensimmäinen kuva kuvaa ehkä tämänhetkistä tilannetta blogin suhteen. Kovasti olisi halua tehdä, mutta samalla aika on kovin kortilla. Nolottaa siis hieman kun en ole päivittänyt pitkään aikaan.



Malli: Tikrun suunnittelemat Chevalier lapaset (pdf)
Lanka: Novitan 7-veljestä
Puikot: 3,5 mm



Tein lapaset vain yksinkertaisella langalla joka löytyi kaapin kätköistä. Oli mahtava projekti, lankaa jäi vain joitakin metrejä. Minulla on aika pienet kädet ja pidän ns. sopivista lapasista, en siis halua että ne ovat kauhean suuret. Lyhensin myös mallikertaa lopusta ja pituus menikin aivan nappiin. Tein toisen lapasen pienet kiekurat peilikuvana (näkyy parhaiten ensimmäisestä kuvasta). Olen tietyissä ajoissa niin pedantti että halusin niistä peilikuvat ettei kummassakin kädessä ole samanlaista lapasta ;)

Lapaset olivat välityö. Kävin työmatkalla (en tiennyt että opettajat pääsevät työmatkalle!!) Brysselissä ja tarvitsin matkalle pienen kätevän neuleen. Matka oli oikein rentouttava ja viralliselta nimeltään se olikin opintomatka.



Isompi työkin on jo pois puikoilta. Pitäisi varmaan palkata joku (sisko) päättelemään ja viimeistelemään niin että saisin työt edes joskus ihan valmiiksi....

torstai 18. syyskuuta 2008

Uus tukka ja täydellinen neule

Siis tämä on niin täydellinen että olen ihan sanaton (neule siis). Tässä on kaikki kohdallaan: palmikot, vähän pitsiä, istuvuus, kellohelma, kivan leveät hihansuut ja vielä nätti kaula-aukko. Vasta kun näin kuvat tajusin MITEN ihana tämä on. Voih.



Malli: Winter wonderland coat, kirjasta Inspired to knit
Lanka: Novita Florica kaksinkertaisena, lähes 800g
Puikot: 5 mm

Käytännöllisiä muutoksia tein jonkin verran. Neuloin kainaloihin asti yhtenä kappaleena, koska en halunnut saumoja ja jos joku ihmettelee, niin silmukoita oli paaaljon. Hihatkin neuloin pyörönä. Kaulusta en tehnyt erikseen, vaan poimin silmukat pääntiestä ja tein kauluksen "takaperin", laskujen kanssa piti olla kieli keskellä suuta, mutta onnistu se toisella kertaa. :)

Vaikka oli kova työ, niin neulominen oli tosi mukavaa koska ei ollut yhtäkään toistuvaa mallikertaa. Oli aina jotain uutta mitä odottaa. Luulin että olisi ollut paljon haastavampi, mutta ei ollenkaan ollut, ainoastaan hauska.



Katsokaa nyt miten onnellinen olen! :)



Kaksinkertaisella langalla neulominen ei ollenkaan haitannut, eikä sitä edes valmiista neuleesta huomaa. Florica on muutenkin aivan ihanaa lankaa, niin pehmoista ja kevyttä. Laskeutuu lisäksi tosi hyvin, monipuolinen värivalikoima ja on vielä halpaakin. Sopii siis köyhälle opiskelijalle. :)


Vau.

perjantai 12. syyskuuta 2008

Lapaset vol.1

Olen mestari kadottamaan lapasia, eikä viime talvelta ole yllättäen yhdetkään tallessa. Lapasia siis tehtailemaan, tässä ensimmäiset.



Malli: Chevalier -lapaset, jotka löytyy täältä
Lanka: Novita 7 veljestä
Puikot: 3,5 mm

Lankaa jäi yli edellisestä projektista, juuri sopivasti lapasia varten. Lyhensin lapasten pituutta juuri niin kuin Tikru ohjeessa ehdotti. Väristä en oikein tiedä, mutta olen huomannut sellaisen jutun että jos lapaset eivät ole ihan täydelliset, niitä ei hävitä yhtä helposti. :) Malli kylläkin on täydellinen.. Jos hävitän nämä niin saan tehdä uudet hienommasta väristä. Hyvä plääni.

Puut on kivoja. :)



tiistai 2. syyskuuta 2008

Lahjoja

Alkuperäinen pelottava Cthulhu esiintyykin nyt söpössä muodossa.



Malli: Creepy Cute Crochet, Christen Haden
Lanka: Drops safran
Virkkuukoukku: 3 mm
Muuta: vanua ja silmiin kovikekangasta

Yritin kyllä kovasti kuvata vähässä valossa, mutta söpöyksen poistaminen ei kuitenkaan onnistunut.



Kyseinen otus oli siis mieheni syntymäpäivälahja. Olihan hänen pakko saada sellainen, koska oli kuulemma haaveillut Cthulhusta koko päivän töissä sen jälkeen kun kirja oli saapunut kotiimme... Töihin työpöydälle se kuulemma myös muuttaa.



Hyvä ystäväni valmistui maisteriksi ja tein hänelle lahjaksi laukun. Ei mitään sen kummempaa, mutta tuotti kuitenkin melkein ylitsepääsemättömiä ongelmia. Olin viime viikolla leirikoulussa ja tämän jälkeen hyvin väsynyt. Aivot olivat selvästikin jääneet sinne ja huomasin liian myöhään että ompeleminen aivottomana ei ole hyvä idea. Ompelin varmaan jokaisen sauman ainakin kahteen kertaa, leikkasin väärin (niin kangasta kuin liimakangastakin) ja ompelin taas uudestaan typerästi. Meinasin heittää laukun seinään. Älkää siis katsoko liian tarkkaan.



Onneksi ystäväni piti siitä... ;)