keskiviikko 28. toukokuuta 2008

Lisää vauvoja

Kaveriporukassa on paljon vauvoja tällä hetkellä. On melkein aina "pakko" ottaa ilo irti ja tehdä välitöinä pieniä vaatteita.



Malli:
omasta päästä
Lanka: Drops Safran, ylijäämistön verran
Puikot: 3 mm

Tämä slipoveri oli ekoteko. Tein sen oman slipoverini jäämistöstä ja lankaa jäi vieläkin yli! Nyt voin siis olla kaverin pikkupojan kanssa samis, paitsi että tästä puuttuu keltainen. Valitettavasti pikkumiestä ei saatu mukaan kuvaan koska oli juuri untenmailla. Kuvan vaalea raita ei ole värivirhe vaan aurinko. Huomasin myös juuri että mittakaava puuttuu. No, kaikki kai sen tietää että vauvanvaatteet ovat pieniä ;)

Jotta pukeminen olisi helpompaa, laitoin toiselle olalle napit.



Käsitöitä on riittänyt myös toisella saralla. Olen ollut osan tästä keväästä yläasteella käsityönopettajana ja vääntänyt oppilaiden kanssa 50 hametta jokavuotista koulujenvälistä viestijuoksukilpailua varten. Hameet olivat siis huutosakkia varten, ei juoksijoille. Meidän kahdella kunniamaininnalla palkitut tytöt näyttivät tältä:



Lyhyt käsityönopettajan urani on kuitenkin jo ohi, viimeiset oppitunnit olivat tänään. Olen kuitenkin päättänyt että jos kypsyn täysin biologian ja maantieteen opettajana, vaihdan alaa ja opetan käsityötä. Ihanaa kun 11 tyttöä istuu ja puhuu mukavia samalla kun puikot kilisevät...

2 kommenttia:

Sini kirjoitti...

Ihana liivi! Herkut värit :-)

Elli ja Aura kirjoitti...

Kiitos :) Sain heti kuulla kommenttia kun annoin slipoverin että on ihan minun näköiset värit. Yritän siis jo nyt saada pojasta biologin ;)