lauantai 28. kesäkuuta 2008

Ikioma babydoll dress

Kun näin Jatan blogissa tämän, päätin heti että pakko saada. Ensiksi piti tietenkin hankkia kirja ja langat, eikä langan väriä tarvinnut kauan miettiä. :) Ja tässä se nyt on.

Malli: Babydoll dress kirjasta Crochet me
Lanka: Garnstudion DROPS Muskat, melkein 700 g
Virkkuukoukut: 3.5, 4.0, 4.5, 5.0 mm

Helmaa tein kunnes lanka loppui. Kuitenkin siitä tuli vähän lyhyempi kuin mallissa, mutta ei se haittaa koska en olisi halunnutkaan pidempää. Nauhan ostin vasta kuvauksien jälkeen, joten ei kannata kiinnittää huomiota kuvassa olevaan, mökiltä löytyneeseen räsynauhaan.



Muutoksia ohjeeseen tain aika paljon. Yläosasta tein noin 2 cm pidemmän, koska mittauksien mukaan nauha olisi tullut aivan väärään paikkaan. Aloitin yläosaa muuten ohjeen mukaan, mutta tein vähän omassa järjestyksessä. Helmaan tein enemmän mallikertoja kuin ohjeessa, koska arvasin tämän tekstin perusteella että helmasta saattaisi tulla liian kireä. Oikeeseen meni ja sopiva tuli. Kiitos vinkeistä 50 villapeikkoa! :)

Helmassa vaihdoin virkkuukoukun kokoa aina puoli mm isommaksi, ohjeesta poiketen. Suurimmalla koolla aloitin virkkaamaan suunnilleen lantion kohdalla.


Tämä on suuritöisin virkkaustyö minkä olen tehnyt, mutta tuli silti hyvä. Yleensä ei ekalla kerralla onnistu. Luulin että virkkauksen ansiosta mekosta tulisi paksu, mutta ei näin onneksi käynyt. Olen oikein tyytyväinen. :)

Koska tällä hetkellä tykkään tosi paljon mekoista tulen tätä käyttämään paljon. Lisäksi luulen että mekkoja tulee vielä jonkin verran lisää.

Seuraavaksi tai joskus syksyksi haluaisin tehdä tällaisen kirjasta Inspired to knit. Kirja tippui postilaatikosta pari päivää sitten ja on täynnä aivan ihania neuleita.

12 kommenttia:

tikru kirjoitti...

oooh.. se on kaunis.
Ja sopii hyvin :)

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis mekko ja värikin on aivan ihana :)

Jatta kirjoitti...

Hitsi miten upee!! Mun omani on just tossa pöydällä mytyssä, oon taistellut yläosan kanssa juhannuksesta asti :P Eilen jo sain valmiiksi ja sitten sovituksen jälkeen purin kuitenkin, murr! Mutta voi ääks, mulla loppuu lanka ihan varppina kesken :o

Suvi kirjoitti...

Siitä tuli ihana! Hyvä että kokemuksistani oli apua! :)

Vilma kirjoitti...

Oi miten kaunis! Ihanat maisemat teidän mökillä. :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihana mekko! Vaan vaikuttaa vaikealta tehdä. Kiitos kirjavinkistä.

Elli ja Aura kirjoitti...

tikru: Kiitos, olen itsekin oikein tyytyväinen malliin.

tess: Kiitoksia, on ehdottomasti lempivärini. :)

jatta: Kiitos. Oli aika urakka kun jotenkin virkkaus ei suju yhtä lentäen kuin neulominen. Toivottavasti sunkin mekko valmistuu piakkoin. :)

villapeikko: Kiitos vielä kerran!Oli ihan mukavaa että säästyin purkauksilta.

vilma: Kiitos! Oli pakko saada valmiiksi että sain kuvattua mökillä.

Aura

Elli ja Aura kirjoitti...

anonyymi: Ei se vaikea ollut, mutta englanninkielinen ohje oli hieman haastava.
Aura

Jules kirjoitti...

aivan ihana mekko. Sopii ihanasti sinulle. Olen ihan kade.

Liina kirjoitti...

Ihana! Ja ei varmasti liian kuumakaan näillä kesäsäillä ;)

Tytti kirjoitti...

Todella kaunis! Väri on myös aivan upea.

Makepeace75 kirjoitti...

Kaunis mekko, ihana väri ja istuu tosi hyvin. :o) Ei syntyisi multa enää; edellinen iso projekti jätti pahoja virkkaustraumoja.