maanantai 20. kesäkuuta 2011

Vadelmanpunaista

Meidän kotona asuu pieni puutarhuri. Tässä hän on matkalla puutarhaan, päällä uusi vadelmanpunainen villapaitansa.



Malli: Drops design 14-2 (ravelry)
Lanka: Arwettan ekstra fin merino, 150 g
Puikot: 3,0 mm
Napit: Stockmannilta

Valitettavasi pikku puutarhurimme ei aina tee sitä mitä puutarhoissa kuuluisi tehdä, niin kuin kitkeä rikkaruohoja tai muuta sellaista mukavaa.
Tässä vielä suunnitellaan että mitä sitä tekisi.



Tämä puutarhuri kerää mieluiten kukkia ja multaa, multaa myös sellaisesta paikasta jossa siemenet ovat juuri itäneet. Onneksi sana ei toimii useimmiten, mutta jos puutarhuri on väsynyt hän tekee juuri kaikkea sitä mitä ei saa tehdä :)



Puutarhurin äiti neuloi tätä neuletta kovin kauan. Se on pieni, mutta palmikot tekivät lisänsä. Bloggauskin kesti aikansa, neule valmistui jo toukokuussa. Langat ostettiin Tallinnasta, Käsitööjaam nimisestä kaupasta. Olimme helmikuussa matkalla Muhun saarelle ratsastamaan ja kauppa osui matkan varrelle. Lanka on todella ihanaa vauvanpyllynpehmeätä merinoa! Tätä siis lisää kunhan lähdemme seuraavalle Muhun reissulle. Neule tehtiin aikalailla ohjeen mukaan; vartalo-osan kapeemmaksi ja nappeja hieman tiheämmin.

8 kommenttia:

Punanen kirjoitti...

Kaunis. Sekä neule että puutarhuri. Vadelmat on ihania ja niin on langan värikin. Varmasti työnsä arvoinen.

Anna kirjoitti...

On ne yhtä sieviä, kuin vadelmat, takki ja tyttö. Meilläkin asuu puutarhuri, mutta nyt se tahtoo tehdä juuri kaikkea sellaista, mihin äiti sanoo ei. No ensi vuonna sitten äiti kasvattaa kukkia.

Kaisu kirjoitti...

Tosi hieno! Ihana vadelmainen väri ja kaunis malli suloiselle tytölle:).

Anonyymi kirjoitti...

Oi, miten hurmaava puutarhurintakki :)
Punaisen sävy on erityisen kaunis tuossa langassa.

Vilma kirjoitti...

Suloinen pikkuinen puutarhuri. Tulee mieleen Elsa Beskowin satukirjat marjatyttöineen ja -poikineen. :)

Kaisa kirjoitti...

Onpas kaunis takki!

Elli ja Aura kirjoitti...

Punanen: Kiitos! Emmin pitkään että otanko tyttövärin vai unisexvärin, onneksi päädyin tyttöväriin eli juuri tähän kun se on niin kiva punainen.

Anna: Vähän luulen että meillä asuu ensi kesänä sellainen puutarhuri joka tekee juuri sitä mihin äiti sanoo ei ;) Ja kiitos!

Kaisu: Voi, suuri kiitos :) Mallin pitäisi sopia myös pojalle (dropsin mukaan), mutta mielestäni se on niin tyttömäinen.

Käsityönopettaja: Paljon kiitoksia! Olen samaa mieltä värin kanssa :)

Vilma: Kommentoidaan tässä sitten ristin rastin (kävin siis juuri kirjoittamassa sinulle) ;) Voi, ihanaa että tulee Elsa Beskowin kirjat mieleen, ne kun ovat niin kauniita!

Kaisa: Suuri kiitos!
Elli

Flikka kirjoitti...

Ahkeran näköinen puutarhuri ihanassa villatakissa!