torstai 31. tammikuuta 2013

Friida ja Ivar

Raskauden lopulla minulla on tarve saada asioita valmiiksi. Järjestelen ja siivoan kaappeja, teen (onneksi) aloitetut hommat heti loppuun. Tämä vimma koski myös yhtä viime talvesta nappilistoja ja päättelyä odottanutta neuletta.

 
Malli: Eveli Kaurin Friida (ravelry)
Lanka: Dropsin Andes, noin 800 g 
Puikot: 8,0 mm
Napit: Tallinnasta Karnaluksista



 Jännitys tiivistyi, meneekö neule kiinni? En ollut kokeillut kunnolla kotona. Vähän se irvistää, mutta meni kuitenkin.


 

Ainoa tekemäni muutos on se että jätin taskut pois. En tiedä oliko tyhmää. Ne lötyvät kotoa valmiina ja kun mallailin niitä paikoilleen niin neule ei tuntunutkaan niin omalta. En taida kuitenkaan purkaa taskuja siltä varalta että mieli muuttuu.


 En muuten edes löytänyt tarpeeksi isoja sopivia nappeja Suomesta! Tämä oli osasyy sille että nappilistat jäi, kun ei ollut nappeja niin ei voinut tehdä napinläpiäkään. Karnaluks onneksi pelasti. Löysin juuri sopivat ja oman tyyliset puiset napit hävyttömän halpaan hintaan.


Kuvat ovat otettu 3 päivää lasketun ajan jälkeen ja jo samana iltana olikin muuta tekemistä. Poikamme Ivar syntyi tiistaina 22.1.2013 klo 00.29. Isokokoinen samoin kuin siskonsa; 4365 g ja 52 cm. Samaa näköä siskon kanssa (Freja vauvana), mutta kuitenkin ihan oman näköisensä.

22 kommenttia:

Maiju kirjoitti...

Tuhannesti onnea <3 ei niinkään tuosta loppuunsaatetusta neuleesta (hyvähyvä :D) vaan tietenkin tuosta ihanasta mutukasta viimeisessä kuvassa. Onneaonneaonnea :)!

Altocumulus kirjoitti...

Onnea pojasta ja on tosiaan sisaruksilla samaa näköä. Takkikin on hieno, mutta vauvat varastaa aina huomion söpöydellään!

Tess kirjoitti...

Paljon, paljon onnea!

Jatta kirjoitti...

Oi onnea ihan kamalan paljon!

Lilja kirjoitti...

<3 hih

Emma kirjoitti...

Suuret onnittelut :) Mainiolle takille lienee käyttöä vaikka maha onkin merkittävästi kutistunut!

Miia-Rebekka kirjoitti...

Paljon onnea aivan ihanasta pallerosta!

Takkikin on oikein kaunis.

Emma kirjoitti...

Ennen viimosta kuvaa ihailin takin lisäks taustalla olevaa taloa. Ihana :)

Jaana kirjoitti...

Oi onnea! Ihana Ivar! Katsotaan, koska pääsen samoihin puuhiin, la sunnuntaina mutta mitään ei tunnu missään :)

Anu kirjoitti...

Paljon, paljon onnea! <3

Hurahtanu Heidi kirjoitti...

Oikein paljon onnea ja vauvan tuoksuisia hetkiä. :o)

Paula kirjoitti...

Onnea paljon!! Ihana poika!

Myös neule on hieno :)

TiinaK kirjoitti...

Valtavasti onnea!

Unknown kirjoitti...

Onnea onnea onnea vauvaperheeseen!

outi kirjoitti...

Vauvaonnittelut täältäkin! Komea poika tuli.:)

Vilma kirjoitti...

Onnentoivotukset! Samaa perhettä ihan selvästi. :)

Elli ja Aura kirjoitti...

Maiju: Tuhannesti kiitoksia <3

Altocumulus: Hih, niinhän se taitaa mennä, mutta takki oli pakko postata. Ehdin jo aloittaa kuvien valitsemisen ja muokkaamisen ennen kuin supistukset alkoivat...

Tess: Kiitos!

Jatta: Kamalan paljon kiitoksia :)

Lilja: <3

Emma: Joo, onneksi takki on nyt sopivampi kuin ennen ;)

Miia-Rebekka: Kiitos kahdesti!

Emma: Talo on veljen vierasmökki.

Jaana: Kiitos <3 Toivottavasti sielläkin päästään pian tositoimiin. Tosin Frejan kanssa minulla meni 9 päivää yli eikä haitannut ollenkaan kun ei ollut vaivoja. Nyt olisin luultavasti haljennut jos olisin joutunut odottamaan noin kauaa!! Jään odottelemaan ihania uutisia sieltä suunnalta <3

Anu: Paljon kiitoksia :)

Hurahtanut Heidi: Kiitos! Täällä tuoksutellaan oikein urakalla :)

Paula: Kiitos :)

TiinaK: Paljon kiitoksia!

Distant Knitter: Kiitoskiitoskiitos!

outi: Minä kun kuvittelin ettei ole siskoaan isompi ;) Kiitos!

Vilma: Nyt on pojan naaman turvotus vielä laskenut ja tuntuu että nyt on entistä enemmän samaa :) Ja kiitos!
Elli

Kaisa kirjoitti...

Paljon onnea! Meilläkin sisarukset ovat niin saman näköisiä, että vauvakuvista on mahdotonta erottaa kumpi on kyseessä.

helena kirjoitti...

Kaunis Friida ja paljon onnea Ivarista!

Lettu kirjoitti...

OI, ihana vauva !
Lämpöiset onnittelut koko perheelle !

ArualMaria kirjoitti...

Hurjasti onnea Ivarista, näin vähän jälkijunassa! <3

Takkikin näyttää oikein kivalta ja napit on oikein kauniit.

Elli ja Aura kirjoitti...

Kaisa: Kiitos paljon! Meillä on nyt jo ihan eri näköä, eli hyvin erottaa kumpi on kyseessä, tai jo hiusten väri paljastaa vaikka pituus on sama :)

helena: Kiitos kahdesti :)

Lettu: Onhan se ihana, kiitos onnitteluista :)

ArualMaria: Kiitoskiitos! Takki on vain jäänyt harmittavan vähälle käytölle kun vauvan kädet ovat täynnä karvaa jos tuo on ollut päällä.
Elli