maanantai 3. toukokuuta 2010

Vauvauutisia

Keskiviikkona 14.4.2010 klo 22.47 tähän maailmaan putkahti pyöreäposkinen peikkotyttö Freja. Kovin pieni hän ei ollut; painoa oli 4205 g ja pituutta 51 cm (tosin tänään neuvolassa oltiinkin jo 54 cm). Vietimme hieman pidemmän aikaa sairaalassa pienen infektioseikkailun takia, mutta nyt kaikki on kuitenkin jo paremmin kuin hyvin, niin äidillä kuin tyttärellä.


Äitiyslomalla ehdinkin olla ruhtinaallisesti lähes 8 viikkoa, joten neuleita ja muuta sellaista valmistui roppakaupalla. Älkää kuitenkaan huolestuko, esittelen vain osan, hukkuisitte muuten...


Malli: Twinkle (ravelry)
Lanka: Dalegarnin Baby Ull, 91 g
Puikot: 2,5 mm
Napit: Soukan Menita

Neule on havaittu oikein toimivaksi ja on sopivan ohut. Jos kuitenkin tekisin sen uudestaan lyhentäisin hieman yläosan pituutta, varsinkin jos neuletta käyttäisi vastasyntyneellä. Tosin kasvunvara ei ole pahitteeksi tuon ikäisillä.



Neidille on myös valmistunut villasukat. Nämä ovat olleet lähes päivittäisessä käytössä ja havaittu erittäin toimiviksi. Varsi on tarpeeksi pitkä ja palmikot antavat jämäkkyyttä resooriin, mutta venyvät samalla niin paljon että ovat helpot pukea päälle.



Malli: hatusta vedetty eli oma
Lanka: Mokkasukka, väri Samantha, 21 g
Puikot: 2,5 mm

Freja on äitinsä kanssa sukka-asioissa kovin samis. Nämä sukat on tehty äidin sukkien lankajämistä ja toinenkin pari on tekeillä, nekin äidin sukkien jämälangoista. Näitä toisia sukkia en tosin koskaan ole "ehtinyt" täällä esitellä.



Esittelemättömät sukat ovat symmetriafriikin paraphernaliat. Palmikot on siis kudottu peilikuvina, en missään nimessä voisi tehdä palmikoita samoin päin kun ovat jalan eri syrjissä :D Lanka on Ilun ihanaista silkkisukkalankaa ja väri on jotain todella ihanaa (tosin vaikeasti kuvattavaa, vauvasukissa enemmän oikea).


Vaippojakin on tullut tehtailtua. Ensimmäisessä kuvassa on pöllövaippoja jotka ovat pul-kuorellisia taskuvaippoja. Tein vaippoja kahdella eri kaavalla (Kestovaippayhdistys ja Suuri Käsityö) ja nyt mietitään että mitkä sopivat paremmin ja sitten tehtaillaan niitä lisää.


Olin alkuun aivan pihalla näistä kestovaippa-asioista. Onnekseni sain ystävältä apua tähän viidakkoon ja ihan kädestä pitäen ohjeet miten ommellaan hänen suosikkivappansa (Cuddle Buns) ja sain myös kopioida kaavan :) Nämä vaipat ovat yhdenkoonvaippoja, joten niiden pitäisi sopia lähes koko vaippaiän.


Nyt ollaan oltu kotona noin kahden viikon verran ja aika menee lähinnä imettäessä, mutta mikäs siinä, kunhan vähitellen ehdin neuloa edes vähän enemmän ;)

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Rosamund's Cardigan

Maha-aika vetää viimeisiään, tänään on nimittäin laskettu aika, mutta saa nähdä kuinka kauan täällä vielä pysytään. Tämä neule pääsi puikoille juuri siitä syystä että se käy myös mahan kanssa.



Malli: Andrea Pomerantzin Rosamund's Cardigan, IK syksy 2009 (ravelry)
Lanka: Shoeller & Stahlsin Ronda, 300 g
Puikot: 4,0 ja 5,0 mm
Napit: Karnaluksista



No, kun neule sitten valmistui niin ei voinut kuin vaan todeta että onhan se vähän hassun näköinen mahan kanssa. Ei se oikein laskeudu kun on möhömaha, mutta kauaa tätä suuruutta ei enää kestä. Lisäksi se jää hieman lyhyeksi kun toinen etupuoli nousee korkeammalle toisessa sivussa olevan napituksen takia.



Langan ostin Karnaluksista (samoin kuin napit), kun kävimme syksyllä siskojen kesken Tallinnan reissussa. Oli ihan mukava tuttavuus, mutta pinta näyttää hieman karvaiselta vaikka ensikosketus oli sileämpi. Lanka on siis 51 % villaa ja 49 % viskoosia mikä antaa langalle ihan kivan kiillon. Saa nähdä miten lanka kestää käytössä.




Kyllä tästä positiivisiakin puolia löytyy :) Väri on mielestäni ihana ja neule istuu hyvin niiltä osilta kun tällä hetkellä voi. Reuna on hieman rypyllä koska lyhensin neuletta noin 10 cm, enkä kastellut sitä uudestaan. Pingoituksessa neule venähti nimittäin noin kilometrin pituiseksi (älä siis kastele tätä neuletta, ainakaan jos et ole valmistautunut kauheaan stressiin...). Päättelyt tein graftingilla, olen todennut sen niin toimivaksi ja sopivasti venyväksi taivasneuleessa. Tarkoitus on myös ommella reunaan hakaset niin että neuleen saa kokonaan kiinni. Ideoita minkälaiset hakaset toimisivat parhaiten otetaan mielellään vastaan. Pelkään että tavalliset hakaset jäävät kiinni ja repivät neulepintaa.

Seuraavalla kerralla voi olla että on hieman erilaisia uutisia ;)

perjantai 2. huhtikuuta 2010

Lisää pikku juttuja

Olen tehnyt lisää pieniä lämmittäviä juttuja. Ensimmäinen niistä on keeppi, joka valmistui tämän tekeleen ylijäämästä langasta. Mielestäni keeppi on tälle parmpi nimi kuin kauluri.



Malli: DROPS palmikkokauluri
Lanka: Schoeller+Stahl Filzi
Puikot: 7,0 mm
Muuta: Napit Karnaluksista

Lankaa ei ollut hirveästi ylimääräistä, joten lyhensin hieman mallia, eli loin silmukoita hieman vähemmän kuin ohjeessa. Oli muuten ihan hyvä juttu, koska nyt tämä keeppi mahtuu hyvin takin alle.

Lisäksi tein toisen "pienen" projektin, eli säärystimet. Tämä projekti ei lopulta ollutkaan niin pieni, mutta kyllä kaikki yleensä kuitenkin valmistuu aikanaan.




Malli: Travelling stitch legwarmers
Lanka: BC Garn Arwetta 100g
Puikot: 3,0 mm

Näiden tekemiseen meni yllättävän kauan kun melkein joka kierrokseella oli jonkinlaista väkerrystä. Säärystimet ei ihan ylety kunnolla polvien yli, joten pituutta olisi saanut olla lisää, mutta lanka riitti juuri tähän pituuteen. Tykkään näistä viekuroista :)

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Syntymäpäiväsankarin lahja

Minulla on ollut joku ihmeellinen epäitsekäs neulontakausi. Johtuu varmaan hormoneista ja loppuu luultavasti kohta puolin (2 viikkoa laskettuun aikaan...). Sain kuitenkin päähäni tehdä siskolle neuleen syntymäpäivälahjaksi, vaikka itsekin neuloo. Toisaalta se että itse neuloo tekee myös sen että osaa arvostaa neulottua lahjaa. Hermostutti aivan valtavasti että pitääköhän hän siitä, on nimittäin aika kranttu ;)



Malli: Debbie Blissin Catriona (ravelry)
Lanka: Jaeger Extra Fine Merino DK, 400 g (tasan!)
Puikot: 4 mm ja 3,5 mm resorissa

Malli oli kiva neuloa ja palmikot oppi nopeasti. Tosin tuskailin aluksi ilman kaaviota kokonaisen kerroksen ennen kuin piirsin oman ja siitä työ lähtikin luistamaan. Ohjeesta puuttuu siis palmikoiden kaavio!! Muutoksia tein jonkin verran. Etupuolen isot palmikot tein peilikuvana, symmetriafriikki kun olen niin ei ollut muuta vaihtoehtoa.



Kaula-aukon ja hihansuiden muutokset oli pakko tehdä. Langan olisi laskelmien mukaan pitänyt riittää, mutta mutta ei sitä ainakaan ylimääräistä ollut. Lanka nimittäin väheni uhkaavasti neuloessa ja lopulta oli takakappaletta lyhennettävä hieman. Tein myös taakse pienen kaarokkeen pehmentämään kaula-aukkoa (seliseli, oikeasti siis jotta lankaa säästyisi). Kun oli hihansuiden ja kaula-aukon vuoro lankaa oli todella vähän jäljellä, siksi ei auttanut muu kuin jakaa lanka kahtia. Kaula-aukossa on nimittäin yhtä paljon silmukoita kuin hihansuissa yhteensä. Neuloin sitten niin pitkälle kuin lanka riitti. Kauheasti resoria ei tullut, mutta parempi näin kuin ilman resoria ;) Sivusaumat ompelin myös eri langalla, pisin langanpätkä mikä jäi oli vain noin 20 cm pitkä, joten tämän tarkemmin ei langankulutus olisi voinut mennä!

Lanka on aikoinaan tilattu Cucumberpatchista ja Aura on sen itse tilannut. Suunnitelmat langan päämärästä kuitenkin muuttuivat ja lanka ei olisi uuteen projektiin riittänyt, joten tehtiin vaihtokaupat. Aura sai siis minun kullanvärisen langan josta valmistui vauvakaapeleita ja minä hänen vihreänsä.



Ongelmat kuitenkin jatkuivat vaikka olin selättänyt jo langanloppumisongelman. Kastelin nimittäin neuleen ja laitoin sen pingoittumaan. Neule venyi aivan uskomattomasti ja kaikki mahdolliset kotikonstit otettiin käyttöön. Neule oli lopulta ryppyisenä saunomassa noin 50 asteisessa saunassa ja kutistui vihdoin takaisin omaan kokoonsa... No, loppu hyvin kaikki hyvin. Lahjan ehtona oli myös se että jos neule sopii minulle kun pallomahasta on päästy eroon niin haluan joskus lainata sitä :)

torstai 25. helmikuuta 2010

Lämmitystä

Minäkin tarvitsin lämmitystä tähän kylmään talveen. Tällä kertaa päätin sitten tehdä ihan kunnon varusteet, jolla pysyy lämpimänän säällä kuin säällä.



Malli: Kaulaliina ja pipo
Lanka: Schoeller+Stahl Filzi 400g
Puikot: 8 mm


Pipoa muutin hieman, eli en vaihtanut mallineulosta kuin ohjeessa käskettiin, enkä tehnyt piposta niin pitkää. Kaulaliinassa taisin seurata orjallisesti ohjetta. Ei kyllä mennyt kauaa! Ja nämä myös valmistuivat silloin kuin kovat pakkaset alkoivat. Eikä nyt, kun ne ilmeisesti kohta loppuvat ;)



Tykkään tosi paljon! Näihin on ihana uppoutua kun on kunnon viima!

Lisäksi tarvitsin pikaisesti hiihtohanskojen sisälle sormikkaat, koska tämä viikko olemme Saariselällä ja luvassa oli kylmiä hiihtosäitä. Mikä tähän tarkoitukseen olisi parempi kuin jämälankojen käyttö! Raidoitusta riitti vain yhteen sormeen, ja hyvä niin, koska päättely olisi muuten ollut hieman ilkeetä!

Jos kaksinkertainen pipo ihmetyttää, niin kylmä on. Vaikka tänään oli kyllä ihan luksusta, vain -13 astetta!



Malli: Omasta päästä, 50s
Lanka:
Schoeller+Stahl Fortissima Socka (punainen) 15g, Sandnes Garn Sisu (ruskea) 15g
Puikot: 2,5 mm


Sormikkaat valmistuivat käteväsi 6 tunnin odottelussa Rautatientorilla. Eipä käynyt aika tylsäksi ja sainpa sormikkaat ajoissa valmiiksi. :)

Ja vielä vähän fiiliskuvaa Kiilopäältä. Oli hienoa!

sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Kaapelibolero vol 2

Työkaveri ihastui aikoinaan oitis kaapelibolerooni ja meinasi melkein viedä sen päältäni :) No, lupasin sitten tehdä hänelle oman, joka valmistui aika pitkällä viiveellä. Tätä neuletta neulottiin lähinnä opekokouksissa ja se asui koululla kunnes spurttasin ja otin tekeleen joululomaksi kotiin.



Malli: Norah Gaughanin Cabled Bolero, VK talvi 06/07 (ravelry-linkki)
Lanka: Lane Cervinian Mambo, n. 430 g
Puikot: 4,5 mm
Napit: omasta kätköstä

Bolero on tehty matkimalla edellistä omaani. Tein samat muokkaukset ja neulominen ei ollut yhtään niin jännää kuin viimeksi. En selvästikään ole tehty tekemään samoja neuleita uudestaan. Viimeksi kuitenkin meinasin heittää boleron metsään, kun se ei istunut takaa ja oli muutenkin aluksi hassu...



Ei se bolero valmistunutkaan joululomalla vaikka otin spurtin... Langat ostin viime elokuussa kun kävimme siskoporukalla Tallinnassa. Kävi kuitenkin hassusti sillä lanka loppui kesken, vaikka olin ostanut sitä kerän enemmän kuin edelliseen. En nyt oikein tahdo ymmärtää, mutta kai lanka oli sen verran paksumpaa että sitä kului siksi hieman enemmän. Kaulus ja alahärpäke jäi jäljelle, joten lankaa oli pakko saada lisää. Otin sitten reippaasti yhteyttä Karnaluksiin ja kysyin josko lähettävät tilauksia myös Suomeen. Hyvinhän se onnistui ja palvelu oli aivan mahtavaa! Satuin vielä saamaan samaa värierää kuin mitä olin elokuussa ostanut :) Paketin mukana tuli tietenkin tilattua vähän muutakin; pikkuisen lankaa tuleviin projekteihin ja lähes 15 puikot (eivät olleet kaikki itselleni). Paketti painoin noin 600 g ja oli siis ihan laatikkona lähetetty. Kuitenkin postimaksu oli aivan naurettavan pieni, joten kannatti ehdottomasti tilata (kun tiesi mitä tarvitsi) eikä lähteä lahden yli seikkailemaan.



Työkaveri tykkäsi todella paljon omasta bolerostaan ja laittoi sen heti seuraavana päivänä päälle. Napit menevät myös hänellä kiinni, mutta piti sitä mieluummin näin :) Bolero valmistui juuri ja juuri niin että minäkin ehdin nähdä sen yhden päivän ajan käytössä. Nyt ollaan nimittäin hiihtolomalla ja heti perään alkaakin mahaloma.

sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Talven lämmikkeitä

Talvea varten on valmistunut vähän sitä sun tätä lämmikettä. Ensimmäinen ei lämmitä kauheasti, mutta on kiva kuitenkin.



Malli: Evelyn A. Clark, Swallowtail Shawl (ravelry)
Lanka: Ilun Kainuunharmas huivilankaa, väri hilla, n. 50 g
Puikot: 4 mm

Lankaa on aivan pakko hehkuttaa! Se oli IHANAA, taivaallista ja erityisesti miellyttävää neuloa. Ohutta, mutta kuitenkin siinä on asennetta (eli rouheutta). Lankaa kului vain noin puolet, joten lopuista pitää ehdottomasti keksiä jotain. Normaalisti käytän huivia kietaistuna kaulan ympärillä. On juuri sopivan pituinen ja kokoinen tähän tarkoitukseen.



Kivalle ja lämpimälle pipolle oli tänä talvena akuutti tarve. Halusin jotain hieman hienompaa lankaa (eli kalliimpaa), tosin en tiedä olenko niin tyytyväinen valintaani. Pipo on kaikesta huolimatta ollut kovassa käytössä.



Malli: Tikrun Side Cable Hat (ravelry)
Lanka: Dropsin Silke Alpaca, 90 g
Puikot: 5 mm


Langan väri ei oikein pääse oikeuksiinsa, aurinko oli mennyt jo pilveen ja muuten kovin lämmin liila on hyvin kylmän näköinen. Piposta tuli hieman iso ja siksi se valuu helposti silmille. Mietin josko purkaisi ja neuloisi uusiksi. Toisaalta hiukset eivät lässähdä yhtä paljon jos pipo on hieman iso.



Miehelläkin oli pipopula. Edellinen paksumpi on kadonnut, joten paukkupakkasten aikaan oli pakko saada uusi. Halusin tehdä jotain hauskempaa kuin vain perusperuspipoa, joten tein seuraavanlaisen:



Malli: Villapeikon Mustikka (ravelry)
Lanka: Novitan Aino, alle 100 g
Puikot: 4,5 mm


Malli oli kiva ja palmikko teki neulomisesta kiinnostavan. Pipo taisi valmistua kahdessa illassa ja lanka löytyi kotoa. Jos en olisi tehnyt tällaista miehelle niin voisin tehdä itsellekin. En ole vielä päässyt tuulipukuvaiheeseen, samanlaiset lapaset ovat jo tarpeeksi ;)

Omat Cheavlierini osoittautuivat hieman liian isoiksi. Pakkasille yksinkertaiset lapaset olivat myös kovin kylmät. Villapeikon innostamana omat lapaseni nielaisivat toiset.



Malli: peruslapaset, 44 s
Lanka: Dropsin Alpaca, n. 30 g
Puikot: 3 mm


Ovat tasan omaan käteen istuvat ja lämmittävät ihanasti!



Ja kyllä, mahankasvatusprojekti edistyy myös kovaa vauhtia. Takki mahtuu vielä juuri ja juuri kiinni ja näytän jo aika ankalta :)