sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Kaapelibolero vol 2

Työkaveri ihastui aikoinaan oitis kaapelibolerooni ja meinasi melkein viedä sen päältäni :) No, lupasin sitten tehdä hänelle oman, joka valmistui aika pitkällä viiveellä. Tätä neuletta neulottiin lähinnä opekokouksissa ja se asui koululla kunnes spurttasin ja otin tekeleen joululomaksi kotiin.



Malli: Norah Gaughanin Cabled Bolero, VK talvi 06/07 (ravelry-linkki)
Lanka: Lane Cervinian Mambo, n. 430 g
Puikot: 4,5 mm
Napit: omasta kätköstä

Bolero on tehty matkimalla edellistä omaani. Tein samat muokkaukset ja neulominen ei ollut yhtään niin jännää kuin viimeksi. En selvästikään ole tehty tekemään samoja neuleita uudestaan. Viimeksi kuitenkin meinasin heittää boleron metsään, kun se ei istunut takaa ja oli muutenkin aluksi hassu...



Ei se bolero valmistunutkaan joululomalla vaikka otin spurtin... Langat ostin viime elokuussa kun kävimme siskoporukalla Tallinnassa. Kävi kuitenkin hassusti sillä lanka loppui kesken, vaikka olin ostanut sitä kerän enemmän kuin edelliseen. En nyt oikein tahdo ymmärtää, mutta kai lanka oli sen verran paksumpaa että sitä kului siksi hieman enemmän. Kaulus ja alahärpäke jäi jäljelle, joten lankaa oli pakko saada lisää. Otin sitten reippaasti yhteyttä Karnaluksiin ja kysyin josko lähettävät tilauksia myös Suomeen. Hyvinhän se onnistui ja palvelu oli aivan mahtavaa! Satuin vielä saamaan samaa värierää kuin mitä olin elokuussa ostanut :) Paketin mukana tuli tietenkin tilattua vähän muutakin; pikkuisen lankaa tuleviin projekteihin ja lähes 15 puikot (eivät olleet kaikki itselleni). Paketti painoin noin 600 g ja oli siis ihan laatikkona lähetetty. Kuitenkin postimaksu oli aivan naurettavan pieni, joten kannatti ehdottomasti tilata (kun tiesi mitä tarvitsi) eikä lähteä lahden yli seikkailemaan.



Työkaveri tykkäsi todella paljon omasta bolerostaan ja laittoi sen heti seuraavana päivänä päälle. Napit menevät myös hänellä kiinni, mutta piti sitä mieluummin näin :) Bolero valmistui juuri ja juuri niin että minäkin ehdin nähdä sen yhden päivän ajan käytössä. Nyt ollaan nimittäin hiihtolomalla ja heti perään alkaakin mahaloma.

sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Talven lämmikkeitä

Talvea varten on valmistunut vähän sitä sun tätä lämmikettä. Ensimmäinen ei lämmitä kauheasti, mutta on kiva kuitenkin.



Malli: Evelyn A. Clark, Swallowtail Shawl (ravelry)
Lanka: Ilun Kainuunharmas huivilankaa, väri hilla, n. 50 g
Puikot: 4 mm

Lankaa on aivan pakko hehkuttaa! Se oli IHANAA, taivaallista ja erityisesti miellyttävää neuloa. Ohutta, mutta kuitenkin siinä on asennetta (eli rouheutta). Lankaa kului vain noin puolet, joten lopuista pitää ehdottomasti keksiä jotain. Normaalisti käytän huivia kietaistuna kaulan ympärillä. On juuri sopivan pituinen ja kokoinen tähän tarkoitukseen.



Kivalle ja lämpimälle pipolle oli tänä talvena akuutti tarve. Halusin jotain hieman hienompaa lankaa (eli kalliimpaa), tosin en tiedä olenko niin tyytyväinen valintaani. Pipo on kaikesta huolimatta ollut kovassa käytössä.



Malli: Tikrun Side Cable Hat (ravelry)
Lanka: Dropsin Silke Alpaca, 90 g
Puikot: 5 mm


Langan väri ei oikein pääse oikeuksiinsa, aurinko oli mennyt jo pilveen ja muuten kovin lämmin liila on hyvin kylmän näköinen. Piposta tuli hieman iso ja siksi se valuu helposti silmille. Mietin josko purkaisi ja neuloisi uusiksi. Toisaalta hiukset eivät lässähdä yhtä paljon jos pipo on hieman iso.



Miehelläkin oli pipopula. Edellinen paksumpi on kadonnut, joten paukkupakkasten aikaan oli pakko saada uusi. Halusin tehdä jotain hauskempaa kuin vain perusperuspipoa, joten tein seuraavanlaisen:



Malli: Villapeikon Mustikka (ravelry)
Lanka: Novitan Aino, alle 100 g
Puikot: 4,5 mm


Malli oli kiva ja palmikko teki neulomisesta kiinnostavan. Pipo taisi valmistua kahdessa illassa ja lanka löytyi kotoa. Jos en olisi tehnyt tällaista miehelle niin voisin tehdä itsellekin. En ole vielä päässyt tuulipukuvaiheeseen, samanlaiset lapaset ovat jo tarpeeksi ;)

Omat Cheavlierini osoittautuivat hieman liian isoiksi. Pakkasille yksinkertaiset lapaset olivat myös kovin kylmät. Villapeikon innostamana omat lapaseni nielaisivat toiset.



Malli: peruslapaset, 44 s
Lanka: Dropsin Alpaca, n. 30 g
Puikot: 3 mm


Ovat tasan omaan käteen istuvat ja lämmittävät ihanasti!



Ja kyllä, mahankasvatusprojekti edistyy myös kovaa vauhtia. Takki mahtuu vielä juuri ja juuri kiinni ja näytän jo aika ankalta :)

lauantai 30. tammikuuta 2010

Lisää joululahjoja

Tänä vuonna minun tekemistä joululahjoista tuli tämän näköisiä.



Malli: DROPS kauluri
Lanka: DROPS Alpaca + Alvitan Silkid
Puikot: 5 mm
Napit: Karnaluksista


Pikkusiskolle kauluri, jota voi pitää sekä takin alla että päällä. Halusin malliin "vähän jotain" joten lisäsin nappeja kaulan kohdalle. Neuloin kaulurin päin vastoin kuin ohjeessa, eli ylhäältä alas.



Malli: Magpie Mittens (ravelry)
Lanka: Novita Nalle
Puikot: 2,5 ja 3 mm


Ei ole varmaan keneltäkään jäänyt huomaamatta että isämme tykkää linnuista. Nämä harakkalapaset sopivat hänelle niin täydellisesti, joten oli pakko saada tehdä. :) Sovittiin Ellin kanssa että minä teen nämä jotta saisin vähän harjoitella kirjoneuletta. Se on ainoa asia jota en neulomisen maailmassa hallitse ja haluaisin joskus tehdä jotain suurempaa missä olisi kirjoneuletta. Harjoittelu tekee mestarin, eikö vain? ;)



Malli: DROPS Siksak-kuvioinen kauluri
Lanka: Cacade Yarns Heritage Solid
Puikot: 2,5 ja 3 mm


Äiti on innokas hiihtäjä ja hän tarvitsi uuden kaulurin. Ohje näyttää aika lailla erilaiselta, mutta mielestäni mallineule on nättiä ja tarpeeksi yksinkertaista. Lisäksi kauluri oli helppo toteuttaa, kun neuloo ylhäältä alas eikä silmukoita tarvitse poimia, niin kuin perinteisessä kaulurimallissa. Lanka on superwash merinoa, joten pesukonepesukin käy.

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Lahjuksia

Pitääkö sen aina olla niin että kun antaa jotain jollekin lahjaksi niin sitä ei koskaan saa valmiiksi niin hyvissä ajoin että saisi myös kuvattua hyvässä valossa ja ihan suunnitellusti?! Toinen vaihtoehto on se että työ on niin kauan valmiina etteihän sen kuvaamisessa ole vielä kiirettä. Luulen etten minä ainakaan opi ihan lähiaikoina... Pahoittelen siis kuvien surkeata laatua.

Suoritin laulussa viime viikolla kurssitutkinnon. Niille jotka eivät ole ollenkaan paneutuneet musiikkiopistomaailmaan selvityksenä siis, että se on kuin koe jossa näytetään mitä osataan. Omani oli konserttimuodossa, joten se oli kuin pieni oma konsertti. Kiitokseksi tutkinnossa esiintyneille leivoin minttukarkkeja ja isossa osassa olleille neuloin myös lahjan.

Pianistini sai villasukat.


(Huomatkaa myös tuolilla oleva murunen...)

Malli: miesten perussukat omasta päästä, 48s
Lanka: 7-veljestä omasta varastosta
Puikot: 3,5 mm resorissa ja 3,75 mm sileällä

Tunsin itseni hieman tiirailijaksi kun tarkastelin pianistin jalkoja vaivihkaa harjoituksissa :) Pianisti on siis mies. Onnistuin kuulemma arvioinnissani, sukat olivat oikean kokoiset. Oma mies kotona toimi kuitenkin hyvänä kokeilukappaleena, niin että sain silmukkaluvun kohdilleen. Jos Novitan sivuilta katsoo heidän silmukkamääriä miesten sukista, niin niistä tulee aivan jättiläismäiset! Olen päättänyt että kirjaan ylös blogiin silmukkamääriä erinäisiin perustöihin niin että muistan jatkossa mikä oli hyvä.

Lauluopettajani sai huivin. Kriteerit olivat se että laulaessa huivi on usein todella hankala, jos se vain putoaa olalta. Ei huivin kontrolloimiseen ole aikaa laulaessa. Täydellinen ratkaisu oli Wisp.



Malli: Cheryl Niamathin Wisp (ravelry)
Lanka: Drops Vivaldi (n. 35 g) sekä Menitasta ostettu kuparinvärinen metallilanka
Puikot: 4 mm
Napit: simpukankuorta, Nappitalosta



Ajatuksena oli että tämä kävisi niin kaulaliinana kuin juhlahuvina, riippuen saajan mieltymyksestä. Tähänkin lanka löytyi omasta varastosta, olen joskus aikoinaan ne ostanut, mutten sitten koskaan tehnytkään suunniteltua huivia. Olisin halunnut kuvata tämän niin että se on jonkun päällä, mutta jos omistaa vain monopodin (yksijalkaisen jalustan) niin järjestelmäkameran asettaminen sen varaan yksikseen on hieman hasardia. Voin kuitenkin syyttää vain itseäni koska huivi valmistui jo aikoja sitten.

maanantai 18. tammikuuta 2010

Kevyen kevyttä

Tämän tapaisia mekkoja näkyi syksyllä kaupoissa ja kun kesällä oli sopivaa lankaa tarttunut mukaan Tallinnasta niin ei kun vaan puikot heilumaan!



Malli: Alpaca Tunic, IK Fall 2009
Lanka: Alvitan Silkid, 95 g
Puikot: 3,0 ja 3,5 mm

Mekosta tuli sitten lopulta aivan erilainen kuin ohjeessa, kun lanka on jotain ihan muuta. Kun näin tämän ohjeen ensimmäistä kertaa näin heti mielessäni toteutuksen mohairista. Halusin siitä enemmänkin söpöily mekon kuin oleskelutunikan.

Ohjeesta otin lopulta sitten vaan pitsikuviot ja linjan. Neuloin mekon pyörönä ja laitoin kuuden pitsikuvion väliin tasasesti silmukoita. Kavensin niitä sitten pois oman fiiliksen mukaan ja toivoin että kavennukset olisi valmiita sopivassa kohtaa. :) Ohjeessa nuo olkasaumat ovat jossain käsivarren puolitiessä, mistä en ollenkaan tykkää, joten kavensin kainalossa silmukoita ihan reippaasti. Hihoista en ohjeessa myöskään tykännyt joten tein ihan oman version. Ja jos saumojen ompelu on kauheaa, niin se hihojen kiinnittäminen on sitä ihan kauheinta! Päätin sitten uhkarohkeana aloittelijana poimia hihasilmukat, ja siinä samalla sitten ajattelin että toivottavasti onnistuu, koska mohairia ei vain pureta. Piste. Eli poimin ensiksi kaikki silmukat ja tein sitten lyhennettyjä kierroksia, niin että yritin matkia hihapyörön mallia. Lisäsin myös ylimääräisiä silmukoita olkapäälle, jotta saisin pientä puhvihihan vaikutelmaa. Tämä tapa onnistui ihan täydellisesti. *Ylpeä* Taidan aloittaa opiskelemaan tätä alaa ihan urakalla, koska tosiaan en mieluiten koskaan enä haluaisi ommella yhtäkään hihasaumaa!



Lanka on sitten ihan toinen tarina. Aivan ihanaa. Juuri sopivan karvaista ja ihana koostumus, 70% mohairia ja 30% silkkiä, ja kun Tallinnasta ostaa niin ns. sairaan halpaa! :)



Joulustakin on jo kohta mennyt kuukausi, hupsista. Ehkä joululahjojen esittelyä sitten sauraavaksi :)

torstai 7. tammikuuta 2010

Joululahjoja

Täällä ilmoittautuu yksi laiska bloggaaja. Tiedän myös että toinen löytyy tästä blogista... Yritämme parantaa tahtiamme, sillä neulomistahti ei ole hidastunut, minulla melkein päinvastoin. Kai se on sitä keskiraskauden energisyyttä...

Tänä vuonna olen erityisen ylpeä itsestäni joululahjojen suhteen. En ostanut YHTÄKÄÄN lahjaa, vaan tein kaikki! Tässä siis esittely osasta. Ensimmäisenä meidän kotiperheen vaihto-oppilaalle valmistunut purohuivi.




Ohje: Strikkelisen Baktus (ravelry)
Lanka: Novita Puro, iltanuotio, n. 98 g
Puikot: 6 mm

Todella nopeatekoinen ja raitoihin jäi koukkuun. Halusi nähdä miten seuraavat värit raidoittuivat ja yllättävän hyvin ne menivät yhteen. Taisi olla kolmen illan projekti ja sopii mielestäni kantajalleen erinomaisesti.




Seuraavaksi pikkuveljen rokkilapaset. Langat omasta varastosta.



Malli: istuvammat peruslapaset, 48 s
Lanka: Novita Nalle, musta ja pätkärääkätty harmaa
Puikot: 3 mm

Pipojakin on valmistunut. Pahoittelen heti kuvan laatua koska se on otettu kaverin synttäreillä juuri ennen baariin lähtöä, mikä tarkoittaa sitä että valoa oli nolla ja ihmisillä jo vähän kiire. Kamerankäyttäjä ei tietystä syystä kuitenkaan ollut maistissa, joten tästä ei voi saada anteeksi.



Malli: Angela Hanhnin Beaufort hat (ravelry)
Lanka: Drops Alpaca kaksinkertaisena, n. 40 g
Puikot: 4,5 mm

Näitä pipoja valmistui lopulta kaksi kappaletta. Tämä kyseinen kuvassa oleva on kaverin syntymäpäivälahja. Sankareita oli samoissa juhlissa kaksi, mutta toinen sai lankaa ja puikot ja haasteen neuloa huivin (lahja sisälsi myös avun jos siitä on tarvetta). Toinen pipo valmistui melkein samasta väristä joululahjaksi langon avovaimolle.

Pikkusukkia sukulaisille, lankana 7-veljestä, juuri niitä värejä mitä kotoa löytyi. Koot ovat 22, 24 ja 30. Sain siis langanjämiä loppuunkulutettua ja vastineeksi tyytyväisiä vanhempia.



Miehelle tein tänä vuonna lapaset. Hän kokeili minun Chevaliertekeleitäni ja totesi niiden istuvan niin hyvin että sain ajatuksen tehdä samanlaiset myös hänelle. Toki tässä on nyt kova dilemma - pariskunnalla on samanlaiset lapaset!!



Malli: Tikrun Chevalier lapaset (ravelry)
Lanka: vasemmalla Novitan Florica kaksinkertaisena ja oikealla drops Karisma (100 g)
Puikot: vasemmalla 4,5 mm ja oikealla 3,5 mm

Minun vanhasta Chevalierparista toinen katosi jonnekin Ahvenanmaalle. Ovat olleet niin lempparit että oli pakko tehdä uudet. Näistä tulivat tosin hieman liian isot.

Näiden lisäksi kuvaamattomia joululahjoja ovat:
- musta pipo langolle, samaa mallia kun miehen, lanka myös Dropsin Alpaca mustana
- mustat lapaset veljenpojalle, mallia perus, lankana Novitan Isoveli (todella pikaprojekti, 3 tuntia meni kaiken kaikkiaan)

maanantai 23. marraskuuta 2009

Lisää pöllöjä

Välitöitä on valmistunut. Ensin tein pöllöpipon ornitologi-isälleni isäinpäivälahjaksi.



Malli: pöllöt Kate Davisin suunnittelemat ja päättely Turn a Square
Lanka: Sirdarin Peru Naturals, n. 40 g
Puikot: 5,5 mm
Napit: Menitasta


Ensin isän piti poseerata ja sitten hän sai pitää pipoa oman mielen mukaan ja samalla katsoa pihapiirin lintuja. Pipo nousi heti osittain korvien yläpuolelle, niin kuin myös edellisen pöllöpipon saajalla oli tapana ;) Vaikka lanka on kaivettu kaapista ylijäämänä väri sopii kuin nakutettu isälle - harmaat hiukset ja vaaleansiniset silmät. Sopiva yhden illan pipo joka valmistui jo edellisenä iltana eikä autossa matkalla vanhemmille.



Toinen välityö on kummitytön 1-vuotislahja. Mielikuvitus on pientä, mutta eikö kahden biologin kummitytöllä pidä olla biologiaiheinen villapaita? :)


Kuva: A. Falck-Immonen

Malli: pöllöt Kate Davisin suunnittelemat, muuten omaa sävellystä
Lanka: Sirdarin Peru Naturals, 130 g
Puikot: 6 mm
Napit: Menitasta



Kuva: A. Falck-Immonen

Jännitti oikein kunnolla että onko villatakki sopiva ja mieluinen. Onneksi oli kumpaakin :) Kasvuvaraa on juuri täksi talveksi ja kummitytön äitiäkään ei haitannut vaikka neule pitää pestä käsin (toisin kuin Vilman blogista ollaan opittu). Myös tälle nuorelle ihanalle neidille langan väri sopii mielestäni hyvin. Siniset suuret silmät sointuvat pöllöjen kanssa hyvin :)


Kuva: A. Falck-Immonen

Sainpahan onnistuneiden lahjojen lisäksi langanjämiä kulutettua; lankaa jäi vain noin 20 g!